Chillax

                                        



Tuli nyt sitten tällanen pakkopaussi suht kiireiseen arkeen, kun nousi edellisyönä kuume, tuli kurkku tosi kipeäksi ja tuntui niinkuin olis jyrän alle jäänyt, joka paikkaa särki. Lääkäri totesi virustaudiksi vaan eli lepoa ja lepoa. Huomenna tulee tosin uusi lääkärireissu kun lämpöä on ollut vielä tänäänkin ja kurkkukipu vaivaa, enkä saanut eilen kuin tämän päivän sairaslomaa. Sinänsä miettii että olishan sitä kai voinut loppuviikon kirjoittaa kun harvemmin tuollasista kai päivässä parantuu? Sen verran on iän myötä oppinut, että omalla kustannuksella on turha töihin mennä, se kostautuu varmasti, eli oikeasti kipeenä jään kyllä kotiin, vaikka muuten työmoraali mulla on todella korkea. Mieluummin sairastaa kerralla ja parantuu kunnolla kuin ottaa jotain ikäviä jälkitauteja ja pahentaa tilannetta. Eilinen meni vielä siinä, että piti bussilla mennä keskustaan lääkäriin ja bussiaikataulujen takia reissu venyi. Oli kyllä niin hirveä olo, että usko meinas loppua kesken matkan että pääseekö sitä kotiin koskaan. Nyt reilu 24 tuntia täysin vuodelevossa olleena alkaa hiukan jo tuntua paremmalta.


                                        

Oonkin nyt ollut jo pidemmän aikaa terve, mitä oon itsekin ihmetellyt. Kevätpuolella sairastin pari angiinaa ja pari muuta kurkkukipuilutautia, niin oli kiva että kroppa kesti näinkin kauan kesäloman jälkeen stressiä ja pöpöille altistumista. Ei oo mun työ tosiaan se helpoin kun kaikenmoiset taudit siellä pyörii ja muksuilta helposti tarttuu. Melko stressaava viikko oli menossa ja mun kroppa sitten yleensä kyllä kertoo kun pitää pysähtyä, niin nytkin. Sen on myös iän myötä oppinut, että itseään on kuunneltava, kun oma terveys on kuitenkin tärkein.

                                               

Oon tässä nyt sitten ehtinyt tsekata mitä tosi-tv:n puolella on tapahtunut, kun ei tuu pahemmin nykyään telkkaria kateltua. Netflixistä katellaan miehen kanssa sarjoja (eilen löydettiin uus aika lupaava, Gotham), Posse taitaa olla ainoa mitä telkkarista seurataan, sekin katotaan kyllä netistä omalla ajalla. Tänään on tullu sitten töllötettyä ties mitä hömppää, valitettavasti jäin sitte koukkuun Suomen Paratiisihotelliin. :D Vielä on pari tuntia aikaa ennen miehen kotiutumista ahmia muutama jakso niin voi sitten yhdessä kattoa jotain vähän laadukkaampaa.

On jotenki käsittämätöntä, että tää vuosi lähestyy jo loppuaan. Mietittiin just miehen kanssa viime viikolla, että meidän eka tapaamisesta on jo yli puolitoista vuotta eikä se tosiaan jotenkin tunnu siltä. Puolitoista vuotta tuntuu niin pitkältä ajalta... Kolmen kuukauden päästä oon asunu täälläkin jo vuoden, ja sekin on jotenkin outo ajatus. Mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin aika vaan menee, ja tavallaan aika myös menettää merkityksensä. Yhtäkkiä on just vuosi tai kaks mennyt, eikä sitä oikeen osaa ajatella enää onko ollut pitkä vai lyhyt aika. Kai siitä sitten jotenkin tulee myös se, että entistä enemmän yrittää nauttia jokaisesta hetkestä kun niin pian se on jo mennyt.

Itsestäni oon huomannut viime aikoina myös sen, etten ajattele enää yhtä paljon, että joskus sitten. Jos haluan jotain, teen tarvittavat asian sen eteen. Jos haluan mennä johonkin tai tehdä jotain, en odota enää sitä "oikeaa aikaa", koska eihän sitä aikaa vaan loputtomiin ole. Siitä huomaan ehkä parhaiten, että jotain henkistä kasvua on tapahtunut, verrattuna kymmenen vuoden takaiseen aikaan. 

                                      




Osittain varmaan aika menee nopeasti myös siksi, että mulla on tällä hetkellä kaikki tosi hyvin. Olen onnellinen, ihanassa parisuhteessa ja siinä mielessä mielekkäässä työssä, että saan toteuttaa ja haastaa itseäni. Ei oo mitään suurempia kriisejä tai suruja, jotka sais toivomaan ajan menevän nopeammin. Pitää olla siitäkin tosi kiitollinen. Tällainen elämänvaihe on tavallaan myös tosi pelottava, kriisejäkin elämässä kokeneena on oppinut pelkäämään, että jossain vaiheessa aina romahtaa, kun niin käynyt ennenkin. Onneksi enemmän kuitenki osaa nauttia siitä onnesta mitä on saanut, ja ymmärtää sen myös, että itse jokainen onnensa tekee.

Taidanpa vetäytyä nyt syvemmälle peiton alle ja saada katsottua jo ilmestyneet Paratiisihotellin jaksot ennen miehen kotiutumista. Hauskaa loppuviikkoa!

Arkihöpinää

Jes, blogiaikaa! Ulkona sataa jo toista päivää, niin eipä hirveesti houkutellu lähtee lenkille enää kun työmatkapyöräilystäkin on vaatteet vielä kuivumassa. Sinänsä harmillista, koska olis kyllä tehnyt mieli vielä käydä lenkillä, mutta toisaalta ihan mukava kökötellä takkahuoneen lämpimässä villasukat jalassa kelailemassa elämää. :) Kynttilät ja teemuki puuttuu, mut nekin varmaan ehtii vielä.

Ihan arkikuulumisia ajattelin kerrankin laittaa kun näin pian sitten edellisen merkinnän tulee seuraava.

Oon tässä viime aikoina huomannut, että aika paljon aikaa löytyy arkisinkin moneen asiaan, kunhan sen erikseen tekee. Mulla se on tarkoittanut kalenteriin asioiden ylös kirjoittamista. Oon ollut koko aikuisikäni tosi huono käyttämään kalenteria, pääasiassa koska mulla on tosi hyvä muisti niin oon nähnyt sen vähän turhana Mut se on sitten kai vanhuus mikä on ajanut siihen, että kun asiat lukee kalenterissa niin ne pysyy paremmin järjestyksessä päässä ja tulee paremmin tehtyä sitä mitä pitää, ja haluais.

Oon viime aikoina kirjoitellut ylös esimerkiks ne liikuntajutut mitä haluaisin viikolla tehdä ja suunnitellut ne työvuorojen mukaan, ettei sitten voi vedota siihenkään ettei ole aikaa. Töissä oon kirjoitellut tehtäviä asioita päivien kohdalle, niin tulee sitten tehtyä edes ne tärkeimmät kun kaikkeen ei aina oo aikaa. Jotenkin kuitenkin tuntuu et sitä aikaa tulee kun kirjoittaa ylös mitä käytössä olevalla ajalla vois tehdä. Hyvin suunniteltu jne. Jää sitte aikaa myös tällaisiin juttuihin mihin vielä pari kuukautta sitten ei tuntunu millään arkisin olevan aikaa, niinkuin blogi.

Eksyin kesän lopulla lukemaan ihanaa parisuhdeblogia (http://annajasebastian.indiedays.com/), josta poimin meidän parisuhteen arkeen kuulumisten vaihdosta työpäivän jälkeen. Ollaan otettu tavaksi, että syödään yhdessä lämmin ruoka alkuillasta kun ollaan molemmat tultu töistä ja siinä samalla käydään työpäivät läpi kertomalla yksi positiivinen ja yksi negatiivinen asia työpäivästä. Niinkuin tuolla blogissakin luki niin helposti asiat kuittaa vaan sanomalla "ihan hyvin", mikä ei sitten taas kerro oikeestaan mitään päivästä. Ja sitten jos sattuu olemaan huonompi päivä niin ei jää turhaan negistelemään kun valitsee vaan sen yhden kurjan jutun ja saa kertoa ja käsitellä sen. On muuten ollut tosi kiva juttu tämä. Meillä on tosi erilaiset työt, eikä kumpikaan oikeen tiedä toisen työstä käytännössä paljoakaan niin tulee paljon enemmän käytyä juttuja läpi.

Oon tosiaan tehnyt vähän suunnitelmaa miten sais lisättyä liikuntaa arkeen, ja tällä viikolla onkin tullut jo ihan kivasti lisäliikuntaa iltaisin. Tykkäsin parisen vuotta sitten pilateksesta kovasti ja sen oon aloittanut taas. Työmatkat tulee tosiaan pyöräiltyä päivittäin, mihin oon taas tykästynyt kovasti. Pääasiassa siksi kun saa ite päättää aikatauluistaan eikä tarvii juosta bussien mukaan ja odotella pysäkillä, ja onhan se reilu puol tuntia pyöräilyä päivässä tosi hyvää liikuntaa. Kyllä oon sen itessäni huomannut, että hyvää on tehnyt. Mietin jopa, että jospa olisin niinkin reipas, että pyöräilisin koko talven läpi. Tuli sitä melko extremeolosuhteissa Oulussa tehtyä kolmisen vuotta, joten vois hyvinkin yrittää. Jos ihan karsea keli iskee niin meneehän sitä noita busseja tuosta sitten. Täällä syrjempänä kaupungista tosiaan vaan vähän harvemmin niin joutuu aikatauluttamaan ihan eri tavalla työmatkoja, menemään töihin aiemmin tai odottelemaan töissä työpäivän jälkeen, että bussi tulis. Pyörällä on niin mukavan vapaata, ja on kiva et samalla tulee tehtyä terveysteko itselle. :)


                                                  

Lokakuu on mennyt jotenki ihan tajutonta vauhtia, tuntuu, että ihan vastahan se syyskuu loppu, mutta ens viikolla on jo marraskuu. Kuukauden päästä alkaa töissä jo jouluaskartelut ja joululaulujen opettelu. Tämäkin viikko meni kuin hujauksessa, huomisen perjantain otan kyllä ilolla vastaan. Viikonlopuksi olis tiedossa illallista tuttujen pariskuntien kanssa ja ihan pitäis kaupungin yöelämääkin pitkästä aikaa tsekata. Eipä oo aikoihin tullu sillä tavalla liikenteessä oltua, siitäkin sen huomaa kun ikää tulee lisää, ettei oikeen enää huvita. Ihan innolla kuitenkin silloin tällöin laittautuu ja käy jossain, tekee parisuhteellekin hyvää kun käy yhdessä vähän tuulettumassa. :)

Semmoset höpinät sitten tällä kertaa, pitänee kohta valmistautua ruokkimaan lemmikit ja käyttämään koira ulkona, sitten on mieskin varmaan jo iltatöistä kotona niin voi loppuillaksi käpertyä kainaloon syysillan sadetta ja pimeyttä karkuun. Kivaa viikonloppua kaikille!

30 and fabulous

Jahas, se olis sitte eka blogimerkintä kolmekymppisenä. Tulihan tota merkkipaalua juhlittua oikeen moneen otteeseen. Onhan se ajatuksia herättänyt elämän suunnasta ja siitä mitä sitä sitte oikeesti haluaa. Ehkä sitä moni havahtuu tässä vaiheessa siihen, et ei tässä enää nuorruta, minä ainakin. Tärkeintä on et on hyvä olla, ja sen eteen haluaa tehdä töitä, ja sellaisia päätöksiä mitkä edesauttaa hyvää oloa ja tasapainoa.           

En nyt tiedä voiko tätä ikäkriisiks kutsua, mut paljon on tullut asioita pohdittua juurikin sen pohjalta, miten tärkeää on et voi pääasiassa nauttia jokaisesta päivästä eikä halua enää tavallaan tuhlata aikaa ajatellen, että kyllä mä sitten joskus. Mutta, askel ja päivä kerrallaan, katsellaan mitä tulevalla on taskussaan ja miten siihen itse keksii vaikuttaa. :)

Niin moni asia loksahti melko yllättäen kohdalleen viimeisen vuoden aikana, et siitäkin on kai aika hämmentynyt vieläkin. Oon saanut, ja on mahdollisuus saada sellasia asioita, joista pitkään haaveilin kaikkein eniten. Välillä musta tuntuu, että oon saanut niin paljon, etten oikeen osaa tai ehdi edes iloita kaikesta. Positiivinen ongelma kai sekin.

Onhan se ikä tosiaan vaan numero, vaikka sitä tuleekin nyt vähän eri tavalla ajateltua kuitenkin. Mulle sanottiin että kolmekymppiset on paljon tasaisempi kymmen kuin kaksikymppiset, joten eiköhän nämä päänsisäiset mylleryksetkin tästä tasotu ja asetu. Niin on elämä asettunut uomiinsa ennenkin, eikä sitä ainakaan ylimääräinen murehtiminen koskaan paranna.

Oikeena synttäripäivänä tuli oikeutetusti kippisteltyä kultahippukuoharilla lahjaksi saadusta samppanjalasista. :)

 

Mitäs sitte muuta viime aikoina?

Sain vihdoinkin uuden puhelimen!

 

Mieheltä synttärilahjaksi. Mies on kova tutkimaan hinta-laatusuhteita ja laitteiden ominaisuuksia, loppusuoralle puhelinta valitessa pääsi kolme luuria, joista vertailun voitti Huawei Honor 6. Paljon hyvää oon Huaweista jo pidempään lukenut, ja oon ollut tyytyväinen valintaan tämän parin viikon perusteella. Miellyttää niin luurin ulkonäkö kuin toimivuus ja ominaisuudet. Kotiin saapui samalla reissulla myös PS4, kun pitihän miehenkin joku lelu saada itelleen. :D

Viime viikonloppu oltiin Hesassa, vähän niinkuin mun synttärireissulla. Yövyttiin hotellissa, käytiin keskustassa syömässä ja reissun pääasiahan oli Hartwall Areenan Ela Show.

En nyt tiiä oonko hirveesti asiasta kirjoitellut mut viimeiset pari vuotta Elastinen on aika pitkälti ollut mun suosikkiartisti. Hänen musiikki on auttanut pysymään positiivisena vaikeissa elämäntilanteissa, ja arvostan aika pitkälle kaverin ammattitaitoa, positiivisuutta ja uskoa unelmiinsa. Aika hienoa oli todistaa sitä, miten 16 vuoden jälkeen mies veti areenan täyteen, ihan samalla energialla kuin pienemmilläkin keikoilla mutta täytti isomman tilan loistavasti. Showsta jäi tosi hyvä mieli, varsinkin kun Iso-H pääsi myös nauttimaan suosiosta ja Fintelligens sai arvoisensa kunnian. Eipä tuota keikkaa turhaan kahdeksaa kuukautta odoteltu, ja sitä varten Hesaan asti matkattu.

Syömässä käytiin Grill It -nimisessä mestassa ja tykättiin kovasti. Tsekattiin sama paikka Turussa mun synttärinä, ja oli kyllä yks parhaista ravintolakokemuksista meille molemmille. Turussa paikka sijaitsee Marina Palacen alakerrassa Linnankadulla, jos jotakuta kiinnostaa tsekata. Voin lämpimästi suositella, aivan loistavaa ruokaa, erittäin hyvää palvelua ja ihana tunnelma jokirantanäkymällä. Vähän fine dining -fiilistä, mut kuitenkin reilunkokoisilla annoksilla.

Jotta oma pärstä ei pääse kokonaan blogista unohtumaan niin kerrottakoon että sain äidiltä lahjaksi uuden automaattikihartimen, jota on tullut ahkerasti viime päivät kokeiltua, alla olevin tuloksin:

 Tykkään! Mun tukka on vähän vaikee käsiteltävä, tulee joko liian käkkärä tai sitte kiharat ei pysy vaan tolla uudella laitteella onnistuin, tuli kivat kiharat ja ne pysyi tosi hyvin, jipii! Tästä tuli mieleeni, että jossain vaiheessa teen varmaan merkintää mun kosmetiikka- ja kauneudenhoitosuosikeista, kyseinen osa-alue kun on aika lähellä mun sydäntä. Ja ehkä siitä joku muukin sais vinkkiä itelleen.

Oon ollut tässä viime päivät syyslomalla, aikalailla tarpeeseen on kyllä tullut. Mies on tehnyt pitkää työpäivää ja oon ollut lähinnä itekseni kotona, hoidellu taloutta, tehnyt ruokaa, lenkkeillyt, nukkunut pitkään ja lueskellut. Tällainen on ollut työn alla myös. :D

 

Siitä värittämisestä mainitsinkin aiemmin, mutta ei ollut kuvia näyttää, niin tässä muutama muu syksyn tuotos. On se vaan niin tehokas rentoutumiskeino!

Huomenna alkaa sitten taas työarki. Onneksi on ollut tosi nätti syksy, oon hirveän taipuvainen masentumaan ja väsymään pimeydestä, silleen varmaan vaikeimmat hetket vuodesta alkaa olla pikkuhiljaa edessä. Löydettiin onneksi nallekarkin muotoisia ja -makuisia monivitamiineja, niin niitä muistaa ainakin ottaa. :D

Kivaa alkavaa viikkoa hei kaikille ja jaksamista syksyyn! Minä yritän nyt saada väritettyä ton kukkakuvan loppuun ennenku loma on kokonaan ohi. :D

30th

Tässä olen minä, kolmekymmentävuotisjuhlissani puolitoista viikkoa sitten. 12 päivän päästä täytän kolmekymmentä. Näytän onnelliselta.Usein mietin, etten haluais olla missään muualla minkään muunlaisena.

Katsoin viime viikolla keskusteluohjelmaa, jossa kolme noin nelikymppistä ihmistä keskusteli iästä. Jokainen heistä totesi, että elämä vain paranee kun vanhenee, eikä kukaan heistä olis halunnut olla nuorempi. Oon pohdiskellut itse paljon tätä asiaa, nyt tietenkin enemmän kuin ennen.

30 on se pelottava ikä, kun yhteiskunnan sanelemana pitäis olla vaikka mitä. Parisuhde tietenkin, mahdollisesti omistusasunto kun onhan se nyt fiksumpaa. Ja tarviihan niitä lapsiakin jo tehdä ennenkuin on liian vanha. Koulut on tietenkin käyty ja on hyvä vakityö hyvällä palkalla.

Mä koin ikäkriisin jo parikymppisenä. En ollut koskaan seurustellut, koulu jäi kesken, en tiennyt yhtään mitä elämältä halusin, olin yksinäinen, masensi. Silloin tuntui, että tässäkö tää nyt on. Hautakivessä lukisi "kuoli oltuaan aina yksin". Olin onneton, koska halusin niin kovin istua siihen muottiin, mitä mulle joka puolelta tuputettiin. Takana oli rankat teinivuodet, koulukiusaamista, vanhempien avioero ja liian nopea aikuistuminen, kaikkia muita varten eläminen.

Muutin pois kotiseudulta. Pidin välivuosia, otin vastaan koulupaikan, koska ajattelin että kai sellainen on hyvä. Rakensin itselleni elämän vieraassa kaupungissa tyhjästä, sain ihania ystäviä ja elin elämäni parhaat vuodet. Tajusin, että kyllä tää elämä on ihan vaan mua varten ja tärkeintä on aina se, että mä olen onnellinen. Kukaan ei voi sanoa mulle miten elää eikä tuomita sitä vääränä.

Onhan tätä kolmeakymppiäkin tullut pelättyä. Se tuntuu vanhalta. Tuntuu se vieläkin vähän, mutta en mäkään kyllä haluaisi olla nuorempi. Ikä on tuonut armollisuutta itseä kohtaan, itseluottamusta ja uskoa parempaan. Tärkeitä kokemuksia ja tiedon siitä, että kyllä ihan oikeasti kaikki aina järjestyy.

Kyllä mä sen tekisin jos voisin, että kävisin sanomassa kymmenen vuotta nuoremmalle itselleni, että älä murehdi niin paljon. Pidä hauskaa ja nauti ja luota siihen, että elämä kantaa. Kuuntele enemmän itseäsi.

En mä jäänyt yksin. Löysin rakkauden, oon saanut myös antaa rakkautta. Sain turvan ja tasapainon, ja tuntea itseni kauniiksi. Mulla on ystäviä, jotka jakavat myös huonot päivät. Löysin sen, mitä elämässäni haluan tehdä ja mikä mulle on työssä tärkeintä. En välttämättä loppuiäkseni, mutta se on ehkä lohduttavaa. Vielä voin tehdä ihan mitä haluan.

Tärkeimpänä oon ehkä oppinut sen, että tämä kuuluu kaikki elämään. Siihen kuuluu hyvät ja huonot päivät, vastoinkäymiset ja huumaavat ilontunteet. Niistäkin päivistä selviää kun tuntuu, ettei huomista vaan tule kun sydän on niin kipeä. Yksinäiset päivät opetti arvostamaan niitä, jotka nyt ovat elämässäni jakamassa kaiken.

Vanhenemisessa vaikeinta on hyväksyä se, että joskus tämä kaikki loppuu koska onhan tää elämä nyt vain ihan helvetin siistiä. Pieni pelko saa kuitenkin rakastamaan tätä kaikkea vielä enemmän.

Nyt on hyvä, joka vuosi on mullakin parempi kuin koskaan. Nuoruus oli kivaa, mutta en kyllä vaihtais päivääkään, mitään tai ketään tästä hetkestä pois.

On se ikä vaan numero kuitenkin, tärkeämpää on ihan jokin muu.

Päivä kanssani vol. 2

No niin, vihdoin ja viimein puhelimeni suostui yhdistymään koneeseen ja sain kuvat käyttööni! Eräänä kiireettömänä sunnuntaina parisen viikko sitten kuvasin vähän päivääni. Tein suurinpiirtein vuosi sitten tällasen merkinnän myös, ajattelin nyt tässä raottaa vähän elämääni taas, koska aika paljon on erilailla kuin silloin!

 Nämä ekat kuvat ovat tässä demonstroimassa sitä, että heräsin (10.15) ja että vieressäni vielä kuorsattiin. :D Nousin sängystä noin yhdentoista aikaan, viikonloppuaamuissa parasta on kiireettömyys.

 Sängystä noustuani paijasin ekaksi nämä meidän karvaiset kaverit. :)

 Ja koska miekkonen vielä kuorsasi, päätin heittää ylipursuavista pyykkikoreista pyykit koneeseen (upouuteen kesällä ostettuun, kyllä kelpaa!) ja kerätä kuivat pyykit telineestä odottamaan kaappiin viikkaamista.

 Tiskipöytä näytti tältä, joten kasasin astiat koneeseen. Oon tietyistä asioista kodin siisteydessä hirveän tarkka enkä kestä yhtään sotkuista tiskipöytää. Viikonloppuisin tulee tehtyä kotitöitä aika paljon, niitä täällä omakotitalossa riittää, ja tietenkin enemmän muutenkin kun on enemmän kuin yksi asukki. Aika tasan meillä kotityöt jaetaan, tykkään vaan ite hoitaa heti ne asiat mitkä aiheuttaa verenpaineen nousua jos ovat hoitamatta. :D

 Kissa oli tällä välin mennyt piiloon. :D

Aloittelin seuraavaksi aamupalahommia tekemällä itse leipää, joka koostuu melko pitkälti ylläolevista aineksista. Me vältetään kotona aika pitkälti vehnää ja tää leipä onkin gluteeniton, lisäks tosi helppo tehdä.

Mieskin pääsi tällä välin ylös, joten koottiin aamupalapöytä, joka meillä näyttää viikonloppuisin aina tältä.  Yhteiset ruokahetket on meille tärkeitä muutenkin.

Tsekattiin siinä sitten jakso Frendejä. Kohta ollaan kahlattu kaikki kymmenen kautta, en itse kyllä tiedä miten monta kertaa oon saman tehny. :D Oon aivan hardcore-fani ja osaan repliikitkin kaikki ulkoa.

Tämä kuva tais demonstroida sitä, että siivosin seuraavaksi vessan? Laittautumista se ei voi kuvastaa, koska olin luonnontilassa koko päivän, melko harvinaista mulle. No, siinäpä on mun vessani näkymä kuitenkin. Meillä on siis kaksi vessaa, joista toinen on pääasiassa mun käytössä ja toinen miehen. Siinäpä yksi parisuhteen pelastajista!

 Tässä välissä laittelin kuivat pyykit paikoilleen. Kuvassa meidän pukeutumistila, joka on aivan rakkautta. Mistäpä tyttö muusta haaveilis kuin walk-in closetista.

 Seuraavaksi lähdettiin kävelylenkille, lähtiessä kuvasin meidän pihaa ja pihatien.

 Lenkin jälkeen tekikin hyvää lepuuttaa jalkoja hetken aikaa blogeja lueskellen.

 Viikonloppuisin lämmitellään yleensä saunaa. Meillä on siis sekä puulämmitteinen että sähkökiuas, josta tuota puulämmitteistä lämmitellään viikonloppuisin, koska se vie aika monta tuntia ennenkuin on käyttövalmis. Oon vasta tänä vuonna opetellut saunan ja takan lämmittämisen, nyt teen sitä mielelläni ja usein, jotenkin rauhoittavaa puuhaa.

 Saunan lämmetessä laitettiin ruokaa. Tää tais olla muuten viimeinen kerta kun tehtiin grilliruokaa, hyvää oli. Laitetaan tosi paljon ruokaa itse, lähes joka päivä, ja onkin tosi kivaa kun se on molemmille tärkeä ja mieluinen juttu. :)

 Viikonloppuisin myös yleensä aina imuroin, se oli vuorossa seuraavaksi. Meillä pitäisi melkein imuroida kaksi kertaa viikossa kun eläimistä lähtee niin paljon karvaa, mut yleensä jää kertaa viikossa. Isoon taloon onneksi hukkuu pienimmät pölyt hyvin. :D Niin ei sitte haittaa jos kiireessä ehtiikin vaan sen kerran viikossa imuroida.

                                                           
Tässä välissä päästiin saunaan, josta ei myöskään kuvia. :D Joten korvaukseksi kuva mun kynsilakoista, jotka päätyi kynsiin saunan jälkeen.


          

 Iltapalaksi tehtiin voileipien kaveriksi hedelmäsalaattia.

Kesän aikana uudeksi yhteiseksi harrastukseksi muodostui Guitar Hero, jota hakattiin vielä illan lopuksi. En ollut ennen kesää koskaan sitä pelannut, ja oon edelleen sitä mieltä että vaikein peli ikinä! Mutta alkaa se jo pikkuhiljaa sujua ja onhan se ihan hauskaa.

 Seuraavaksi pesin hampit, kuvassa myös lopputulosta kynsien lakkauksesta.

Ja kymmenen aikaan kömmin sänkyyn, koska maanantaiaamuna oli tiedossa aikainen herätys.


Semmoinen sunnuntai oli se! Kuvien laatu on vähän huono, kun toi käytössä oleva puhelin on tosiaan aika kökkö, mutta onpahan jotain taas dokumentoitu.

Long time no see

Jahas, töiden alku ja loman loppu tarkoitti siis jälleen totaalista blogin laiminlyömistä. Niiiiin monta kertaa oon halunnut tulla kirjoittamaan, mut yksinkertaisesti ei oo vaan ollut aikaa.

Mulla oli postaus suunniteltuna, ja oon viikon yrittänyt löytää aikaa tehdä sen, mutta nyt mulla käytössä oleva miehen vanha puhelin kieltäytyy yhdistymästä tietokoneeseen. Mullahan turposi oman puhelimen akku keväällä, joten jouduin ottamaan "väliaikaisesti" miehen vanhan puhelimen, josta on näyttö halki ja mitä kaikkea. Vielä ei oo ollu rahaa uuteen puhelimeen, elättelen toivoa että kuukauden päästä synttäriyllärinä mua odottais uusi puhelin. .Jouduttekin nyt siis vaan lukemaan mun satunnaisia kuulumisia

Töissä on nyt siis oltu kuus viikkoa kesän jälkeen ja ei oo ihan helpointa aina ollut. Julkisesti en ihan kaikkea kuitenkaan voisi sanoa eikä mulla oo ihan hirveesti mielenkiintoa käyttää vapaa-aikaani työasioiden vatvomiseen. Joten totean vain, että töihin on palattu, kiirettä on ollut ja arki on pääasiassa ihan mukava. Olen ehdottomasti sellainen ihminen, joka tarvii tekemistä, rutiinit ja päivärytmin sekä sen tunteen että on jokin muu syy nousta sängystä aamuisin kuin haahuilemaan kotona pidempiaikaisesti.

Kesällä sain aika monet mun rakkaista harrastuksista takaisin, kun oli enemmän aikaa, ja oon joistakin yrittänyt pitää rentoutumismetodeina kiinni, vaikka sitten vain puolen tunnin ajan päivässä silloin tällöin. Rentoutuminen on mulle vähän vaikeaa, siihen vaikuttaa aika paljon vanhempien eron jälkeen koetut asiat, ylisuorittaminen ja muista huolehtiminen. Stressaavimpina aikoina alan myös helposti ylikontrolloida kaikkea selvitäkseni stressistä. Joudun usein muistuttamaan itseäni rentoutumisesta ja helposti kuormitan itseäni liikaa suorittamalla myös vapaa-aikaa.


                                                      

Musiikki on mulle aina ollut paras keino rentoutua, käsitellä vaikeita asioita, saada lohtua, vahvistaa iloisia hetkiä ja musiikki on isona osana muistojen luomisessa. Musiikin kuuntelu jää mulla harmikseni nykyään arkisin tosi helposti, koska oon kaikki päivät melussa niin oon vapaa-ajalla mieluusti vaan hiljaa. Kaipaan musiikkia kovasti, mutta mun sietokyky jatkuvan taustamelun suhteen on tosi matala nykyään. Pyrin kuitenkin kuuntelemaan musiikkia edes vähän päivittäin, koska tiedän miten paljon sillä on merkitystä mun henkiselle hyvinvoinnille.

Mun tän hetken parhaasta rentoutumiskeinosta mulla ei valitettavasti oo kuvia, koska kaikki on puhelimessa, joka siis ei edelleenkään suostu yhteistyöhön. Kyse on siis aikuisten värityskirjoista, joista kuulin eka kerran kesän alussa. Satuin näkemään paikallisen supermarketin lehtihyllyssä aikuisen värityskirjan loman alussa, ja oli pakko käydä hakemassa se, koska en vaan saanu unohdettua sitä, miten siisti sellainen olis. Nyt mulla on erilaisia kirjoja jo kolme ja on kyllä ihan loistava keino rentoutua rankan työpäivän jälkeen. :) Unohtuu stressit ja murheet kun keskittyy yksityiskohtaisiin kuvioihin ja on hauska nähdä myös valmis lopputulos kun on tunteja tai päiviä värittänyt kuvaa. Suosittelen kaikille! Ruokkii myös luovuutta hyvin.

Tässä tais aika pitkälti olla kaikki tällä kertaa. Kaikki on siis ihan hyvin, niin töissä kuin kotona. :) Ehkä palailen vielä myöhemmin tällä viikolla, jos puhelin suostuu siirtämään kuvat johonkin itsestään.Tämä viikko menee kyllä töiden lisäksi melko pitkälti mun 30-vuotissynttäribileiden valmistelussa. Bileet on lauantaina, oikeaan päivään on kyllä sitten vielä kolme viikkoa. Bileet on 50-lukuteemalla ja oon niitä nyt pari kuukautta valmistellut, mies on ollut myös ihana apu ideoineen, on ollut tosi hauska miettiä asioita yhdessä, ja että mieskin on ollut innoissaan mulle tärkeästä asiasta. :) Enää en millään malttais odottaa juhlia! Palaan sitten viimeistään niillä kuvilla, joita en aio kyllä tuolla kakkapuhelimella edes ottaa. :D

Kivaa viikonjatkoa kaikille ja tsemppiä syksyyn!

Because you loved me

Eli minä ja rakkaus.

Mulla oli todella turvallinen ja ihana lapsuus, ne on päällimmäiset tunteet mulla mielessä lapsuusajasta. Olen ihan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, jonka vanhemmilla molemmilla oli omat yritykset. Ei ollut lomarahoja tai loma-aikoja, kaikki raha mikä tuli piti itse tehdä, mutta ei meiltä, kolmelta lapselta, koskaan mitään puuttunut, päinvastoin.

Rakkautta en silti muista paljon nähneeni. Vanhempieni liitto päättyi sotkuiseen, kaksi vuotta kestäneeseen eroprosessiin, joka alkoi kun olin 14. Mietin hiljattain, paljonko se oikeasti vaikutti kuvaani parisuhteista ja rakkaudesta, ja huomasin itse toistaaneeni samoja asioita, joita näin vanhempieni silloin tekevän.

Olen aina ihastunut helposti ja ollut todella naiivi romanttisen rakkauden ylistäjä. Toki, minäkin Disney-leffojen ylin ystävä, myöhemmin teinileffojen ja -kirjojen, romanttisten komedioiden ja idolirakkauden. En niitä mistään syytä silti, oon täysillä sitä mieltä, että noiden kautta on hyvä harjoitella rakkauden tunteita, eikä ne kaikki ihan pelkkiä kliseitäkään ole. ;)

Mulla ei kuitenkaan pitkään ollut muuta realistista tarttumapintaa romanttiseen rakkauteen. Mun teini-ikä oli todella kiusallinen ja raskas, itsetunto oli nollassa, oli rankkaa kiusaamista, sitten toi vanhempien avioero, joka teki musta pikkuaikuisen liian aikaisin. Näin jälkeenpäin ajateltuna en oo kuitenkaan pahoillani yhtään, että olin yli parinkympin ennen parisuhdekokeiluja, treffailuja, jne. Kyllä mun mielestä esiteini-ikäiset on liian nuoria seurustelemaan, vaikka se oliskin harjoittelua. Voin näin toisesta näkökulmasta sanoa, ettei se välttämättä takaa myöhemmin onnistunutta suhdetta, vaikka kuinka nuorena olis harjoitellut. Koen itse kuitenkin minän ja itsetunnon kehittymisen kannalta, että oli parempi, että opin ensin tuntemaan itseni ja olemaan yksin ennenkuin aloitin elämään toisen rinnalla ja kanssa.

Kokemuksiani parisuhderintamalta onkin sitten vähän hankalampi kirjoittaa, koska, kuten oon aiemmin täällä jo maininnut, en halua mustamaalata entisiäni. Pidän kaikkia kokemuksia mulle tärkeinä, ja etenkin olen sitä mieltä, että jos en olis kokenut epäonnistuneita suhteita, en osaisi arvostaa kohdalleni osunutta onnea samalla tavalla. Olen myös ensisijaisesti sitä mieltä, että kaikki eivät vain sovi yhteen, enkä oo kenellekään vihainen, vaikka koenkin tulleeni loukatuksi välillä.

                                           

Pidän hyvin tärkeänä kokemuksena myös edellisen parisuhteen jälkeistä sydänsurua. Opin itsestäni todella paljon ja kyllä se vaan vahvistaa kun siitä selviää. Elämäni ei olisi tässä pisteessä ilman sitäkään kokemusta. Mulle tärkeää elämässä on tuntea täysillä ja tuo suhde oli alusta loppuun asti sitä.

                                              

Olen kyllä elämässäni pelännyt, että jään yksin. Vaikeiden, yksinäisten teinivuosien jälkimainingeissa, kun tuntui, että kaikki jo seurustelee vakavasti eikä mulla ollut koskaan ollut ketään eikä mitään. Onneksi opettelin pitämään itsestäni ja elämästäni kuitenkin ensin. Jokainen on kuitenkin vastuussa itsestään, parisuhteista ei aina voi tietää miten käy enkä voisi koskaan antaa itseni pudota täysin tyhjän päälle. Yksin vietetyt vuodet aikuisiällä ovat tehneet musta selkeästi vahvemman.


                                                  

 Julkisuudessa puhutaan paljon siitä, miten parisuhteen hehkuttajat ovat oikeasti epävarmoja. En ymmärrä miksi onnestaan ei saisi kertoa? Miksi suomalaiset ovat niin negatiivista (ja kateellista?) kansaa, ettei rakkaudesta, kiitollisuudesta ja onnesta saa puhua avoimesti? Minä aion niin kuitenkin tehdä. En väitä, että tiedän oikeastaan yhtään mitään eikä mikään mitä kirjoitan oo absoluuttinen totuus. Kirjoitan omasta näkökulmastani ja elämästäni, asioista, joita olen itse kokenut.

Ensisijaisesti halusin kirjoittaa miehestäni, miehelleni. Jos meillä vaikka joskus on vaikeaa, jos epäilyttää tai tulee hetkiä, että tarvitsemme vahvistusta yhdessäololle, niin vaikealta kuin sellaista mahdollisuutta nyt tuntuukin ajatella, olkoon tämä vaikka muistutus. Siitä, miten suuri onni hän on ollut minulle ja kuinka suuri merkitys hänellä on ollut elämälleni.

                                                    

Tapasimme sattumalta, elämäni vaikeimmilla hetkillä. Muut seurassani olivat kääntäneet mulle selän, mutta hän kuunteli. Hän halusi tutustua minuun vaikken ollut parhaimmillani, oli ainoa kun lohdutti kun sitä tarvitsin. Silloin emme voineet jatkaa tutustumista enempää. Sanoin hänelle erotessamme, että on kohtalo jos tapaamme vielä. Meni kaksi kuukautta kun tapasimme jälleen, ja nyt istun tässä, yhteisessä kodissamme, turvallisimmassa ja tasapainoisimmassa elämäntilanteessani sitten lapsuuden.

                                            

Sitä on vaikea selittää. Oikeastaan kukaan, joka ei ole kokenut samaa ei voi ymmärtää. Kun itsetunto runnotaan maanrakoon kriittisimmällä hetkellä teini-ikäisenä. Kun samalla perhe hajoaa, mutta on pakko jaksaa huolehtia niistä rippeistä, jotka jäävät. Kun koti on tärkeä, mutta se on surun ja ristiriidan tyyssija. Kun ei ole ketään, joka pitäisi huolta. Kun sitten vuosien jälkeen on opetellut pärjäämään itse, pitämään itsestään, ja uskaltaa antautua rakkaudelle, muttei kaikki aina meekään niinkuin pitäisi. Niin silti uskaltaa vielä yrittää ja saakin takaisin juuri sen mitä pitää. Luulin tietäväni, mitä rakkaus on, mutta se on enemmän kuin hullaantumista ja suuria tunteita, mutta vasta nyt tiedän kun olen saanut vastavuoroisen ystävyyden, kumppanuuden, hyväksynnän, tasa-arvon, rauhan, kiintymyksen, onnellisen kodin ja turvan.

                                                            

Ensimmäistä kertaa saan sen minkä annan toiselle. Ensimmäistä kertaa en pelkää eikä minun tarvise yrittää väkisin. Vihdoinkin minulla on tunne, että tähän minä kuulun. Kaiken elämässäni piti johtaa juuri tähän.

 
                                                            Every long lost dream
                                                            Lead me to where you are
                                                           Others who broke my heart
                                                          They were like northern stars
                                                          Leading me on my way
                                                         Into your loving arms
                                                         This much I know is true
                                                        That God blessed the broken road
                                                        That lead me straight to you

Blogista on alkanut tulla syvällisten ajatusten kotipaikka. ;) Mutta tuntuupas kivalta taas kirjoittaa kunnolla. :) Rakastakaa toisianne!