Because you loved me

Eli minä ja rakkaus.

Mulla oli todella turvallinen ja ihana lapsuus, ne on päällimmäiset tunteet mulla mielessä lapsuusajasta. Olen ihan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, jonka vanhemmilla molemmilla oli omat yritykset. Ei ollut lomarahoja tai loma-aikoja, kaikki raha mikä tuli piti itse tehdä, mutta ei meiltä, kolmelta lapselta, koskaan mitään puuttunut, päinvastoin.

Rakkautta en silti muista paljon nähneeni. Vanhempieni liitto päättyi sotkuiseen, kaksi vuotta kestäneeseen eroprosessiin, joka alkoi kun olin 14. Mietin hiljattain, paljonko se oikeasti vaikutti kuvaani parisuhteista ja rakkaudesta, ja huomasin itse toistaaneeni samoja asioita, joita näin vanhempieni silloin tekevän.

Olen aina ihastunut helposti ja ollut todella naiivi romanttisen rakkauden ylistäjä. Toki, minäkin Disney-leffojen ylin ystävä, myöhemmin teinileffojen ja -kirjojen, romanttisten komedioiden ja idolirakkauden. En niitä mistään syytä silti, oon täysillä sitä mieltä, että noiden kautta on hyvä harjoitella rakkauden tunteita, eikä ne kaikki ihan pelkkiä kliseitäkään ole. ;)

Mulla ei kuitenkaan pitkään ollut muuta realistista tarttumapintaa romanttiseen rakkauteen. Mun teini-ikä oli todella kiusallinen ja raskas, itsetunto oli nollassa, oli rankkaa kiusaamista, sitten toi vanhempien avioero, joka teki musta pikkuaikuisen liian aikaisin. Näin jälkeenpäin ajateltuna en oo kuitenkaan pahoillani yhtään, että olin yli parinkympin ennen parisuhdekokeiluja, treffailuja, jne. Kyllä mun mielestä esiteini-ikäiset on liian nuoria seurustelemaan, vaikka se oliskin harjoittelua. Voin näin toisesta näkökulmasta sanoa, ettei se välttämättä takaa myöhemmin onnistunutta suhdetta, vaikka kuinka nuorena olis harjoitellut. Koen itse kuitenkin minän ja itsetunnon kehittymisen kannalta, että oli parempi, että opin ensin tuntemaan itseni ja olemaan yksin ennenkuin aloitin elämään toisen rinnalla ja kanssa.

Kokemuksiani parisuhderintamalta onkin sitten vähän hankalampi kirjoittaa, koska, kuten oon aiemmin täällä jo maininnut, en halua mustamaalata entisiäni. Pidän kaikkia kokemuksia mulle tärkeinä, ja etenkin olen sitä mieltä, että jos en olis kokenut epäonnistuneita suhteita, en osaisi arvostaa kohdalleni osunutta onnea samalla tavalla. Olen myös ensisijaisesti sitä mieltä, että kaikki eivät vain sovi yhteen, enkä oo kenellekään vihainen, vaikka koenkin tulleeni loukatuksi välillä.

                                           

Pidän hyvin tärkeänä kokemuksena myös edellisen parisuhteen jälkeistä sydänsurua. Opin itsestäni todella paljon ja kyllä se vaan vahvistaa kun siitä selviää. Elämäni ei olisi tässä pisteessä ilman sitäkään kokemusta. Mulle tärkeää elämässä on tuntea täysillä ja tuo suhde oli alusta loppuun asti sitä.

                                              

Olen kyllä elämässäni pelännyt, että jään yksin. Vaikeiden, yksinäisten teinivuosien jälkimainingeissa, kun tuntui, että kaikki jo seurustelee vakavasti eikä mulla ollut koskaan ollut ketään eikä mitään. Onneksi opettelin pitämään itsestäni ja elämästäni kuitenkin ensin. Jokainen on kuitenkin vastuussa itsestään, parisuhteista ei aina voi tietää miten käy enkä voisi koskaan antaa itseni pudota täysin tyhjän päälle. Yksin vietetyt vuodet aikuisiällä ovat tehneet musta selkeästi vahvemman.


                                                  

 Julkisuudessa puhutaan paljon siitä, miten parisuhteen hehkuttajat ovat oikeasti epävarmoja. En ymmärrä miksi onnestaan ei saisi kertoa? Miksi suomalaiset ovat niin negatiivista (ja kateellista?) kansaa, ettei rakkaudesta, kiitollisuudesta ja onnesta saa puhua avoimesti? Minä aion niin kuitenkin tehdä. En väitä, että tiedän oikeastaan yhtään mitään eikä mikään mitä kirjoitan oo absoluuttinen totuus. Kirjoitan omasta näkökulmastani ja elämästäni, asioista, joita olen itse kokenut.

Ensisijaisesti halusin kirjoittaa miehestäni, miehelleni. Jos meillä vaikka joskus on vaikeaa, jos epäilyttää tai tulee hetkiä, että tarvitsemme vahvistusta yhdessäololle, niin vaikealta kuin sellaista mahdollisuutta nyt tuntuukin ajatella, olkoon tämä vaikka muistutus. Siitä, miten suuri onni hän on ollut minulle ja kuinka suuri merkitys hänellä on ollut elämälleni.

                                                    

Tapasimme sattumalta, elämäni vaikeimmilla hetkillä. Muut seurassani olivat kääntäneet mulle selän, mutta hän kuunteli. Hän halusi tutustua minuun vaikken ollut parhaimmillani, oli ainoa kun lohdutti kun sitä tarvitsin. Silloin emme voineet jatkaa tutustumista enempää. Sanoin hänelle erotessamme, että on kohtalo jos tapaamme vielä. Meni kaksi kuukautta kun tapasimme jälleen, ja nyt istun tässä, yhteisessä kodissamme, turvallisimmassa ja tasapainoisimmassa elämäntilanteessani sitten lapsuuden.

                                            

Sitä on vaikea selittää. Oikeastaan kukaan, joka ei ole kokenut samaa ei voi ymmärtää. Kun itsetunto runnotaan maanrakoon kriittisimmällä hetkellä teini-ikäisenä. Kun samalla perhe hajoaa, mutta on pakko jaksaa huolehtia niistä rippeistä, jotka jäävät. Kun koti on tärkeä, mutta se on surun ja ristiriidan tyyssija. Kun ei ole ketään, joka pitäisi huolta. Kun sitten vuosien jälkeen on opetellut pärjäämään itse, pitämään itsestään, ja uskaltaa antautua rakkaudelle, muttei kaikki aina meekään niinkuin pitäisi. Niin silti uskaltaa vielä yrittää ja saakin takaisin juuri sen mitä pitää. Luulin tietäväni, mitä rakkaus on, mutta se on enemmän kuin hullaantumista ja suuria tunteita, mutta vasta nyt tiedän kun olen saanut vastavuoroisen ystävyyden, kumppanuuden, hyväksynnän, tasa-arvon, rauhan, kiintymyksen, onnellisen kodin ja turvan.

                                                            

Ensimmäistä kertaa saan sen minkä annan toiselle. Ensimmäistä kertaa en pelkää eikä minun tarvise yrittää väkisin. Vihdoinkin minulla on tunne, että tähän minä kuulun. Kaiken elämässäni piti johtaa juuri tähän.

 
                                                            Every long lost dream
                                                            Lead me to where you are
                                                           Others who broke my heart
                                                          They were like northern stars
                                                          Leading me on my way
                                                         Into your loving arms
                                                         This much I know is true
                                                        That God blessed the broken road
                                                        That lead me straight to you

Blogista on alkanut tulla syvällisten ajatusten kotipaikka. ;) Mutta tuntuupas kivalta taas kirjoittaa kunnolla. :) Rakastakaa toisianne!

Fitness vs. fatness?

Eli suhteeni liikuntaan.

Oon miettinyt tätä merkintää jo jonkun aikaa, koska tää on kenties elämäni osa-alueista haastavin.

En oo liikunnallisesta perheestä. Toki meillä pyöräiltiin, käveltiin, pulkkailtiin, hiihdettiinkin ja äiti halusi, että meillä lapsilla on liikunnallisia harrastuksia. Mä en vaan ikinä löytänyt sitä omaa juttuani. Oon taitoluistellut monta vuotta, pelannut pesistä ohjatusti, käynyt tanssitunneilla. Pakko vaan ei oo se kovin motivoiva lähtökohta liikunnalle.

Koululiikunnasta kärsin suuresti. Tein kaikkea mielelläni ja osallistuin kaikkeen, mutta liikunnan ilolla ei ollut mitään merkitystä, vain tuloksilla. Muistan seiska -ja kasiluokan välissä parantaneeni kävelytestin tulosta parillakymmenellä pykälällä, mutta eihän silläkään merkitystä ollut. Samoihin aikoihin kärsin koulukiusaamisesta ja lievästä ylipainosta, joten olisin kyllä tarvinnut rohkaisua ja esimerkkiä terveellisiin elämäntapoihin.

Ruokaa ja ruuanlaittoa oon rakastanut aina. Tässäkin asiassa kotoa sain kahta erilaista esimerkkiä, epäterveellistä ylensyömistä sekä syömistä vain siksi, että pysyy hengissä. Oikeanlainen suhde ravintoonkin oli siis hankala löytää, eikä mulla ollut koskaan esimerkkiä syömisen ja liikunnan oikeanlaisesta suhteesta.

Olen aina tykännyt kävellä, pyöräillä ja rullaluistella. Tulokset eivät oo olleet huippu-urheilijan luokkaa koskaan ja se on lannistanut. Liikunnan saralla huonoimmat vuoteni oon viettänyt silloin, kun mulla oli oma auto. Ylipainoon taipuvaisella ihmisellä, jolla liikuntaan motivoituminen oli hankalaa, huonoin mahdollinen vaihtoehto oli, että autolla pääsi joka paikkaan. Käännekohta parempaan sitten taas tapahtui, kun muutin Ouluun, luovuin autosta ja joukkoliikenne oli melko toimimaton ja kallis. Pyörällä pääsi näppärästi ja uudessa kaupungissa oli kiva kävellä ja tutkia ympäristöä.

Kuutisen vuotta sitten eräällä kävelylenkillä tuntui, että nyt ei enää riitä kävely, joten aloin juosta. Juoksin parisataa metriä, kävelin taas ja sitten taas juoksin, niin kauan kuin jaksoin. Olin silloin 24-vuotias ja silloin aloin löytää liikunnan ilon. Oulussa oli silloin rankka talvi, kun muutaman kuukauden pyöräilin 30 asteen pakkasessa kymmenen kilometriä joka päivä, jaksoinkin keväällä juosta jo 3 kilometriä pysähtymättä. Asuintaloni ympäri meni kahden kilsan lenkki, tavoitteeni oli juosta se kokonaan pysähtymättä. Kun huomasin meneväni kolmatta kertaa samaa lenkkiä, päätin lähteä vähän kauemmas ja sitten jaksoinkin jo kuuden kilometrin lenkin ympäri kaupunkia.

Tajusin vihdoin, miten hyvää liikunta mulle tekee, silloin kun se lähtee itsestä ja omista lähtökohdista. Pikkuhiljaa jaksoin juosta pidempään ja viisi vuotta sitten juoksin 9 kilometrin lenkkejä viisi kertaa viikossa. Samalla pyöräilin ja kävelin koulu- ja työmatkoja. Kesäisin löysin ilon taas myös rullaluistelusta.

Oman lajin löytäminen on ollut hankalaa. Kaikenlaista on toki kokeiltu. Ryhmäliikunta ei oikeen nappaa, koska liikunta on mulle nollaamista ja omien ajatusten kanssa olemista, musan pauhatessa täysillä korvanapeissa. Kuntosali on mulle aivan liian tylsää, olen huomannut että mulle parhaiten sopii aggressiivinen eteenpäin menevä liikunta. Löysin lajini ja liikunnan ilon lajista, jota en koskaan kuvitellut pystyväni tekemään. Juokseminen on rankkaa ja edelleen jokainen juostu kilometri on mulle itseni ylittämistä. Siinä on ollut työstämistä, että keskinopeudella ei ole väliä. En ole huippu-urheilija enkä pikajuoksija. Mulle ei ole väliä miten nopeasti juoksen ja millä sykkeellä. Tärkeintä on hyvä mieli ja voittajafiilis, kun taas jaksoin sen viis kilsaa, vaikka monesti halusin luovuttaa. Ja ne päivät kun juoksu kulkee niin hyvin, että kotiintultua olis vielä jaksanut juosta vähän lisää.

Itsensä ylittäminen on vaikeaa, mutta se on myös tärkeintä. Sillä ei oo väliä meneekö nopeasti, kunhan menee. Hyvä jos tuntuu välillä vaikealta, se kehittää, ja saa sen tuntumaan entistä paremmalta, kun joskus ei tunnu niin vaikealta. Mulle yksi elämän voimaannuttavimmista asioista on ollut se, että mä pystyn vaikka todella pitkään ajattelin, että varmasti en pysty. Vaikka haluaisin luovuttaa, niin jatkan silti, ja pääsen loppuun asti. On ollut myös tosi tärkeää oppia se, että liikunta on mua varten. Mun vartaloa, mun hyvää oloa, mun terveyttä, mun tulevaisuutta.

                                 

Yritän myös muistaa hyötyliikunnan merkityksen. Sitä olen oppinut vähättelemään, vaikka puolen tunnin kauppareissut kävellen, vartti työmatkaa pyörällä suuntaansa ja leppoisammatkin kävelylenkit ovat yleiskunnolle tosi tärkeitä ja niistä yritän pitää kiinni silloinkin, kun motivaatio muuhun liikuntaan vaatii enemmän töitä.

Koska liikkuminen ei tule mulle luonnostaan, eikä ole ollut elämäntapa kuin muutaman vuoden, vaatii motivaatio välillä herättelyä. Elämänmuutokset ja stressi vähentävät usein mun liikunnan määrän minimiin, vaikka liikunta auttais parhaiten jaksamaan, selvittäisi ajatuksia ja vähentäisi stressiä.

Tämän hetken fitnessjutuista mulla ei oo varsinaisesti mielipidettä. Parhaimmillaan fitness-kategoriaan itsensä luokittelevat ihmiset näyttävät ihanan terveiltä, käyvät salilla myös koska pitävät siitä ja syövät tosi terveellisesti. Eikä siinäkään mun mielestä oo mitään pahaa, jos haluaa tehdä sitä vain ulkonäön takia, jokainen tyylillään. Pidän myös sitä hyvänä, että ylipainoiset ihmiset tekevät mallintöitä, bloggaavat ja rakastavat itseään. Tasa-arvo ja kaikkien hyväksyminen on tärkeää. Kannatan kuitenkin terveellisiä elämäntapoja ja liikuntaa, vaikka ylipaino ei aina olekaan terveysriski.

Liikunta-asioiden pohtiminen liittyy mulla läheisesti kehonkuvaan ja itsetuntoon, asiat, joista oonkin täällä blogissa viime kesänä kirjoitellut. Liikunnan aloittaminen on hankalaa, kun on oppinut ajattelemaan, että vain tuloksilla on merkitystä, ja kun miettii vain etten varmasti pysty. Tai kun pelkää, että näyttää typerältä ja kaikki katsoo mitä se läski tuolla nyt juoksee. Tällaisista ajatuksista on vaikea päästää irti.

Hyvästä ruuasta ja herkuista en aio luopua. Uskon kaikkeen kohtuudella ja tasapainoiseen, monipuoliseen ruokavalioon. Pulla pari kertaa viikossa tai suklaapala kerran päivässä ei tee kenestäkään sairaalloisen ylipainoista tai romuta terveyttä tai ruokavaliota. Mulle parhaiten toimii tehokas liikunta ja hyötyliikunta sopivassa suhteessa viitisen kertaa viikossa 30-60 minuuttia päivässä, sekä hyvä monipuolinen ruoka ja tasaiset ruokailuvälit. Veden juominen on mun terveydelle myös huipputärkeää, ja juonkin sitä noin 2,5 litraa päivässä.

Etsin tällä hetkellä taas liikuntamotivaatiota uudelleen. Juokseminen on ottanut taas tuulta alleen, intoa liikuntaan on lisännyt myös alkukesästä Pleikkarille hankittu tanssimatto sekä hulavanne. Liikunta voi olla tosi tehokasta vaikka onkin hauskaa! Toukokuussa ostettu pyörä on lisännyt liikuntamotivaatiota myös, työmatkat pyörällä on tehneet kunnolla ja mielelle hyvää.

Halusin kirjoittaa tämän merkinnän, koska oon itse joutunut tekemään kovasti töitä, että oon löytänyt liikunnan ilon sekä ymmärtänyt terveellisten elämäntapojen merkityksen. Erityisesti haluan painottaa sitä, että liikunta voi ja sen pitääkin olla hauskaa, ja hyvää ruokaa voi huoletta syödä, herkuistakaan ei tarvitse luopua jos määrät pitää pieninä. Ehkä tämän merkinnän näkee joku, joka kamppailee samojen asioiden kanssa kuin minä. Olkoon tämä myös muistutuksena mulle, silloin kun liikunta tuntuu taas hankalalalta, sekä silloin jos joskus kasvatan omia lapsia, että muistan ja osaan opettaa heille terveelliset ruokailutavat sekä auttaa heitä pienestä asti löytämään ja ylläpitämään liikunnan ilon.

 

Niin muuten, voisin mainita Heiaheia.fi -palvelusta, johon voi merkitä treeninsä, seurata kavereita ja tsempata heitä ja seurailla omaa kehittymistä. Motivoi mua ainakin melko huikeasti liikkumaan. :)

Loppuun vielä pari hyvää lenkkibiisiä. :) Musiikki motivoi mua kaikista parhaiten.

                


                                 

Kesän suosikit

Hiphei, tuntuu tää kirjottaminen alkavan löytää taas kipinää alleen. Myös mun henkilökohtainen päiväkirja on saanu enemmän tekstiä kuin aikoihin. Alkaa olla se aika lomasta kun riittää aikaa ja energiaa kaikenlaiseen kivaan pikku puuhasteluun.

Ajattelin tänään listata vähän tämän kesän suosikkeja. Jotkut näistä ei kyllä rajotu vaan kesään, vaan ovat suosikkeja jo aiemmalta ajalta. :D

RUOKA:

 

 
 Aika monta viikkoa jo kaupoissa on olleet kokonaiset vesimelonit tosi edullisia, ja on niitä muutama tullut ostettua, koska edullisen hinnan lisäks ovat kyllä aivan törkeän hyviä! En kyllä parempaa väli- ja iltapalaa tällä hetkellä keksi. Kuvissa kaverina kotimaiset mansikat, tietty, sekä jo talvella löydetty herkku granaattiomena, jota pitkästä aikaa taas ostettiin, varsinaista superfoodia sekin. Hedelmät ja marjat noin muutenkin maistuu tällä hetkellä välipalana tosi hyvin.

Oon innostunut lomalla ruuanlaitosta aivan uudella tavalla. Siitä puuhasta oon toki kyllä aina tykännyt ja hyvin se multa luonnistuukin, mut nyt kun täällä talossa päivät emännöi niin on kyllä tullut panostettua ruuanlaittoon aivan eri lailla kuin pahimman kiireen keskellä. Lemppariraaka-aineet viime aikoina olleet kirsikkatomaatit, fetajuusto, kana ja rucola, tässäpä vähän mitä niistä on saatu aikaseksi.

 


 

 

 Grilliruoka tosin kuuluu kesän suursuosikkeihin, siitä ei tosin ole yhtään kuvaa, koska perus kana-pihvi-maissi-makkara-herkkusieni-linjalla mennään. Ja ihmetellään miten niin simppeli voi vaan aina olla niin hyvää!

LEMPIPUUHAT:

*Selfiet. Itsestänihän oon niitä napsinut jo yli kymmenen vuotta mutta viime aikoina oon saanut myös miekkosen ikuistettua otoksiin. :D 

 

 *Pussailu. <3

 

*Kukkien hoito ja niiden ihastelu. Valitettavasti mulla on vähän rajoittuneet puutarhanhoitokyvyt ja kukkamaani on säätilojen kannalta melko armottomassa paikassa, joten kaikki kukat ei tällä hetkellä voi ihan näin hyvin, mutta saapahan hoivata niitä vähän ylimääräistä.

*Pihalla makoilu. Olivat sääpessimistit mitä mieltä tahansa, niin mun mielestä on ollu sään puolesta ihan hyvä kesä. On ollu aurinkoisia päiviä paljon ja koko ajan melko lämmin. Helleaaltoa ei oo tullut, mutta minulle kelpaa tämäkin, onhan kuitenkin kesä. <3 Ihan kiitettävästi oon saanut pihalla makoilla ja auringosta nauttia

* Kävelylenkit. Nyt kun täällä vähän enemmän maaseudulla asustelee, niin osaa kyllä luonnosta ja kävelylenkeistä nauttia ihan eri tavalla. Tässä on lähellä paljon kauniita paikkoja ja kyllä joka kerta sielu lepää kun tuonne ihan lähimaastoonkin lähtee käppäilemään. Ihan selkeästi tämän asuinpaikan parhaita puolia.

*Lukeminen. Aina mulle rakas harrastus on saanut taas uutta tuulta, kun on ollut enemmän aikaa. Päivittäin tulee taas lueskeltua, yksi tämän kesän suosikeista toki uusin Fifty Shades -kirja. Judge me all you want, mutta hyvää viihdettä ovat!

VAATTEET:

Kesän parhaita puolia on selkeästi kevyempi ja helpompi vaatetus. Tänä kesänä oon tykännyt pukeutua sortseihin ja löysiin toppeihin, joita löysinkin hyvän kattauksen kesän alennusmyynneistä. Simppelit kokomekot on myös olleet suosikkeina, tämän hetken lemppari polkadot-mekosta valitettavasti saatavilla vaan tuo alin kuva missä kynnet mätsätty mekkoon.

LEFFAT:

Tässä parin viikon aikana kun on hiukan enemmän sadellut, niin on tullut miehekkeen kanssa innostuttua leffoista uudella tavalla. (Ja nyt kun en nukahda aina iltakymmeneltä kun leffa on vasta alkanut :D). Viime aikojen suosikkileffoja:

 Mad Maxin uusin tsekattiin lauantaina leffassa miehen pyynnöstä, meikäläisellähän ei kyseisestä leffasarjasta oo mitään tietoa. Pakko kyllä todeta, viihdyin. Jos actionia pitää kattoa niin mieluusti sitten tuommosta kunnon tykitystä. :D Ihan hengästytti kun leffa loppui.

Tänä viikonloppuna oliskin sitten edessä tämmöstä nannaa:

Magic Mike XXL olis siis tiedossa, en nyt ihan heti muista montako kertaa oon edeltäjänsä nähnyt. :D Enkä kyllä epäile etteikö kyseessä olis kesän kuuminta leffa-antia. Judge me all you want taas, mutta I don't even care. :D

MUSIIKKI:

Siinäpä muutama ahkerimmassa kuuntelussa tänä kesänä ollut biisi. Kesämusalta haen hyvää mieltä ja sellaista, joita kuunnellessa voin myöhemmin muistella tämän kesän ihania muistoja.

Johan näitä suosikkeja tässä nyt tuli, miksei tämmöstä vois aina välillä tehdäkin. Hauskaa oli vaikka aikaa tähän kyllä meni. :D Viikonjatkoja kaikille, nauttikaa kesästä!

Kesäfiiliksiä

Johan se aika taas vierähti viime merkinnästä. Töitä puskettiin kesäkuun puoliväliin ja sitten alkoi se odotettu ja tarpeellinen 7 viikon kesäloma. Melkoinen kevät isoine muutoksineen on takanapäin, nyt kolmen viikon lomailun jälkeen alkaa vihdoin tuntua siltä, että väsymys hellittää.

Aika mukavat ilmatkin on olleet nautiskella omalla pihalla. En kestä niitä sääpessimistejä, jotka valittaa jokaisesta sadepäivästä ja odottaa vaan 30 asteen helteitä, joista ei sitten edes pahemmin iloita, parhaassa tapauksessa vaan uumoillaan jo seuraavaa sadepäivää. Mä olin tosi tyytyväinen aurinkoisiin +20 asteen päiviin, liika helle käy mulla voimille vaikka lämmöstä, auringosta ja kesästä todella nautinkin. Ja oon kyllä ihan näistä muutamasta hellepäivästä täysin siemauksin nauttinutkin. Toukokuun lopussa luovuin mun omasta asunnosta kaupungissa ja sen myötä sain myytyä joitakin tarpeettomia tavaroita. Rahat käytin aurinkotuoliin ja onhan sille ollut käyttöä! Ihan mukava bruna koristaa jo meikäläisen ihoa. ;) Oon niitä onnekkaita joihin aurinko tarttuu helposti enkä pala oikeestaan koskaan.

Hankinnoista puheenolleen, meidän pyykinpesukone hajosi alkuviikosta eikä siinä sit oikein muu auttanut kuin hankkia uus. Mies löysi netin syövereistä onneksi hyvän plussakorttitarjouksen asiallisesta pesukoneesta ja sitä tässä nyt sitten odotellaan. Tuodaan kotiinkuljetuksena kello 9-12, varmaan minuuttia vaille 12 tuodaan kun oon sitä heränny ajoissa odottelemaan. ;)

Loma on mennyt tähän asti melko rauhallisissa merkeissä. Juhannustakin vietettiin kotosalla, saatiin onneksi kaksi ihanaa ystäväpariskuntaa yökylään ja oli kyllä ihan mahdottoman mukava juhannus. :) Ihan tyhjän talon masennus iski hetkeksi jälkeenpäin kun oli niin kivaa kun oli eloa ja ihanaa seuraa talossa.

Huomenna koittaa sitten yksi elämäni merkkipaaluista, kun menen ekan kerran elämässäni Ruisrockiin. :D Juu, 25 vuotta elämästäni oon tässä kulmilla asunut mut koskaan en oo tullu festareille lähteneeksi. Liput on kalliit enkä koe olevani mitenkään kovin festarihenkinen ihminen eikä suuret väkijoukot kiinnosta. Sen verran kuitenkin viime vuosina lähipiirin hypetys on saanut asiasta kiinnostumaan, että huomenna sitten mennään. Ja kyllähän sitä nyt tässä vaiheessa alkaa jo paatuneinkin festariskeptikko olemaan tosi innoissaan!

Kuukauden päivät tässä nyt vielä sitten lomaillaan ilman mitään suurempia suunnitelmia. Mies on töissä koko kesän, joten yhteistä reissua suunnitellaan vasta syksymmälle. Ja mikäs mulla tässä ollessa, iso piha, oma rauha, puulämmitteinen saunakin. Palju vaan puuttuu. :D Kyllä tässä kelpaa akkuja latailla syksyä varten ihan kaikessa rauhassa.

Loppuun vähän kuvafiiliksiä kesästä, nauttikaa hei kaikki nyt niin paljon kuin voitte! Palataan taas kun muistan, puspus!