perjantai 28. huhtikuuta 2017

Busy bee

Aattelin nyt varastaa hetken blogillekin, koska helposti voi käydä niin, että muutama viikko vierähtääkin taas niin, ettei oo aikaa kirjoittaa. Viime viikot on jostain syystä olleet todella kiireisiä, onhan tässä kaikenlaista pientä uutta tapahtunutkin. Aika menee kyllä hurjaa vauhtia ja nyt onkin enää viis viikkoa laskettuun aikaan. Toivottavasti tyyppi pysyy mahassa sen verran, koska tässä olis vielä paljon kodin laittamista ja muuta tekemistä.

Mä oon voinut viimeisen kuukauden verran todella hyvin. Viimeinen kolmannes on ollut ihan raskauden parasta aikaa, mikä on tietenkin mukavaa, koska aiemmin en hirveästi nauttinut raskaudesta. Alkuun se oli hämmentävää, sitten turhauttavaa kun maha ei kasvanut eikä liikkeet tuntuneet, sitten maha kasvoi vauhdilla ja jonkin aikaa oli todella pahat liitos- ja kasvukivut. Kai sitä sitten vaan on jotenkin tottunut mahaan ja osaa kuunnella kroppaansa, koska viime viikot oon nauttinut raskaudesta. Töissä jaksoin tosi hyvin ja oon muutenkin ollut todella energinen ja pirteä. Se pesänrakennusvietti sitten kai. Toki yöt on melko hankalia kun lonkkaa särkee, kääntyminen on vaikeaa ja vauva pitää välillä hereillä, liitoskivut vaivaa aamuisin ja kun on ollut pidemmän aikaa jaloillaan. Mutta nään nää jotenkin aika pieninä asioina, koska jaksan touhuta paljon ja mieli on hyvä.

Siinä tämän aamun vatsa. Ei mitenkään jättimäinen, riippuu toki vähän miten ja missä kuvaa. Painoa siinä toki jo on ja kyllä se kropassa jo tuntuukin.

Kaikki on edelleen mennyt hyvin. Arvot näyttää neuvolassa hyvältä joka kerta ja tänään kävin ultrassa kurkkaamassa Bebeä, hän voi siellä oikein hyvin ja touhukkaasti, ja oli jo pää alaspäin niinkuin kuuluukin. Bebe liikkuu railakkaasti ja voimalla, välillä ihan kroppaa väsyttää mutta on ihanaa, ettei oo tarvinnut pahemmin olla huolissaan.

Synnytys mua kyllä jännittää, varsinkin nyt kun olo on mitä mainioin, niin tuntuu hassulta ajatella, että kohta se vauva pitäisi saada tuolta uloskin. Kivut pelottaa ja oma jaksaminen, mutta oon yrittänyt ajatella, että kyllä mun kroppa hoitaa sen homman ja olla positiivisella mielellä. Luotan miehen tukeen sekä ammattilaisiin sekä tietenkin tärkeimpänä yritän muistaa luottaa itseeni. Synnytyshän kuitenkin on ihmeellinen ja positiivinen asia, ja pitäisi siitäkin olla kiitollinen, että saan kokea sen. Minä olen tehnyt tämän pienen ihmisen. <3

Meillä on nyt myös vihdoinkin perheauto.
Mua varsinkin stressasi kovasti se, että meillä on ollut ainoastaan miehen työpaku, johon meidän koko poppoo ei mahdu enkä olisi halunnut vauvaa siihen etupenkille laittaa. Joten viime lauantaina kun tuo auto tuohon pihaan ajettiin, niin kylläpä helpotti! Myös sitä, että pääsen nyt itse kulkemaan paljon vapaammin, mikä helpottaa monia juttuja nyt ja tulevaisuudessa.

Hankinnat on muutenkin mallillaan. Ei taida puuttua enää kuin itkuhälyttimet ja rintapumppu. Niin ja vaivat ja sen sellainen pieni tilpehööri, mutta muuten kaikki on tosi hyvällä mallilla. Beben huone saatiin maalattua viime viikolla ja viikonloppuna lienee sisustushommat valmiit. Postissa on vielä tulossa tykötarpeita kehdon kuntoon laittamiseen. Mä oon hurahtanut nyt tässä loppuvaiheessa noihin ikkupikkuvaatteisiin ja niitä onkin tullut hankittua ehkä aivan liikaa... Se suotakoon, koska en ostellut oikeastaan mitään ennenkuin oli pitkälti yli puolenvälin menty.

Äitiyslomalle jäin keskiviikkona melko haikein mielin. Olin tosiaan määräaikaisessa työsuhteessa, joten mitään varmaa paluuta tuohon työpaikkaan ei ole. Itse pidän siitä ajatuksesta, koska en vielä tiedä mitä kotiäitiyden jälkeen haluan tehdä, ja milloin. Tämä on myös mahdollisuus pohtia omaa itseä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lapsia ja työkavereita jää kyllä varmasti ikävä, ja pientä identiteettikriisin poikastakin huomaan, kun työ on ollut niin iso ja vahva osa minuutta. Vielä toki kaipuu on melko pientä, kun on niin paljon tekemistä ja odotettavaa, aika näyttää miten paljon tuota työtä jää kaipaamaan.

Tuntuu kyllä tosi oudolta olla äitiyslomalla ja ajatella, että muutaman viikon päästä se oma lapsi köllöttelee kainalossa. Vieläkin jotenkin vaikea ymmärtää, että ihan oikea ihminen siellä kasvaa ja pian hän on täällä. Jännittävää, pelottavaa, innolla odotettavaa.

Tässäpä nuo päällimmäiset kuulumiset taisi olla. Tosiaan kiirettä pitää, mietittiin juuri miehen kanssa, että ensimmäinen viikonloppu ilman suunnitelmia on edellinen ennen laskettua aikaa. Ensi viikollekin riittää ohjelmaa joka päivälle.

Tänään odottaaki jännät paikat Bebellä kun mennään ihan areenakeikalle, Ela-fani jo kohdusta. :D Nyt mamma lähtee noutamaan äitiyskorttia, joka tänään tietty raskausaivoissa unohtui neuvolaan.