2016

Taas on tultu vuoden loppuun. Paljon en oo viime aikoina kirjoitellut, mutta ajattelin kuitenkin summata nyt kuluneen vuoden, kuten mulla tapana on ollut.

Joka paikasta luen kuinka kauhea vuosi 2016 on ollut. Tuntuu jotenkin syylliseltä todeta, että mulla on ollut aivan ihana vuosi. Tasapainoinen, turvallinen, rakkaudentäyteinen, iloinen.

Vuoden surullisin juttu oli ehdottomasti se kun, rakas koiramme Palle kuoli vanhuuteen tammikuun viimeinen päivä. Kaipaamme häntä edelle. Tilalle tuli kuitenkin paljon iloa kun toukokuun alussa meille muutti Minttu.

En oo oikein ollut koiraihminen aiemmin, 20-vuotiaaksi asti pelkäsin niitä. Tämä karvanallukka kuitenkin sulatti mun sydämen jo muutaman viikon ikäisenä ja on kyllä tuonut meidän taloon niin paljon lisää rakkautta, onnea ja naurua. <3 Oli ihan mahtava kesä seurata hänen kasvuaan ja touhuilla yhdessä. Saimme pikku perheeseemme ihan mahtavan uuden jäsenen, ja vaikka pentuaika oli vähän rankkaa vähine yöunineen, koulutuksineen ja pennun kommelluksineen, on nämä kuukaudet Mintun kanssa ollut aivan parhaita. Neiti on meille nyt jo todella rakas.

Tänä vuonna tein elämäntaparemontin. Vuosien painon jojoiluun, huonoon oloon, huonoon kehonkuvaan ja turvonneeseen oloon kyllästyneenä aloin mielenkiinnosta parantaa pikkuhiljaa ruokailutapoja ja monipuolistaa liikuntaa. Tosi pienillä asioilla sain aikaan muutoksen, jonka ansiosta paino putosi 12 kiloa noin neljässä kuukaudessa. Olo ja vireystaso parani, ja tämä oli ensimmäinen vuosi moneen vuoteen, kun mulla ei tullut töistä yhtään saikkupäivää.

Tänä(kin) vuonna mut onnellisimmaksi ikinä teki rakas mieheni. Hänen ansiostaan minulla on kaikki mistä aiemmin uskalsin vain unelmoida, ja enemmän. Hän on tarjonnut minulle perheen, onnen, turvallisen kodin, onnellisen parisuhteen, ystävyyden ja kumppanuuden. Häntä katsoessani en epäile hetkeäkään etteikö tässä olisi loppuelämän valintani. Rakastan sinua.

Sitten siihen vuoden isoimpaan uutiseen.



27.9.2016 raskaustesti kertoi meille tällaista:


                   

Yllätyksenä tämä ei tullut. Pitkään odotettu ja vielä kauemmin toivottu pieni ihme ilmoitti tulostaan.
Sen takia on blogissakin ollut vähän hiljaista. Vaikka tämä tieto oli kovin odotettu, oli se silti shokki. Todella positiivinen sellainen.

Raskaudesta kirjoittaminen on ollut mulle tosi vaikeaa. Kaikki on uutta, hämmentävää, pelottavaa, ihan järjettömän onnellista ja seuraavassa hetkessä uhkakuvien täyttämää.

Kaikki on mennyt hyvin. Pieni papu näkyi jo varhaisessa ultraäänessä oikeassa paikassa juuri oikean kokoisena sydän lyöden vahvasti. Myös seuraavassa ultraäänessä kaikki oli hyvin. Kaikki arvot ovat olleet mulla juuri niinkuin pitääkin. Olen ollut tosi väsynyt ja ajoittain huonovointinen, mielialat on heitelleet, kroppa reagoi monella tavalla isoon muutokseen, mutta kaikki on kuitenkin mennyt todella mallikkaasti.

Elämän on täyttänyt pelot asioista, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Mieli käy ylikierroksilla mutta mitään ei sais ajatella liikaa. Tarvitsis suunnitella, tehdä hankintoja, valmistautua, hoitaa parisuhdetta, huolehtia itsestään, mutta muistaa että mitä vaan voi tapahtua. Alkuraskaus oli henkisesti mulle tosi vaikeaa, koska pelkäsin kaikkea niin paljon. Huoli on jäänyt mukaan matkaan, mutta tasoittuu ja laimenee vähän. Fyysisesti raskaus on ollut kuitenkin aika rankkaa, rankinta on ollut järkyttävä väsymys. Ulospäin ei varmaankaan paljon oo näkynyt miten mun päässä ja kropassa myllertää. Rankkaa on ollut myös yrittää unohtaa huolet ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Niinkuin suurimmalla osalla meneekin.

Tätä kirjoittaessani olen tuntenut vauvan potkut kolme päivää. Nytkin alavatsassa tuntuu tasaisia muksaisuja. Hämmentävää mutta saa joka kerta hymyilemään. Koen olevani aivan järjettömän onnekas, että saan kokea tämän ihmeen. Kasvattaa sisälläni lasta, joka on puoliksi minua ja puoliksi minulle rakkainta ihmistä. Varsinkin, koska tämä raskaus ei meille ollut itsestäänselvyys. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että saan kokea sen, mikä mielestäni on suurin ihme mitä olemassa on. 

Kiitos 2016, että toit mulle niin paljon rakkautta elämään, ja että sain aloittaa matkan kohti äitiyttä.
                 

Niin lomalla

Reilu viikko on nyt takana tätä pidempää lomapätkää, jota myös kesätyöttömyydeksi kutsutaan. Uusi työsoppari alkaa sitten 15.8. ja sillon odottaakin ihan uudet kuviot töissä. Niistä oon oikeen hyvillä mielin, mutta kyllä tulee tämä kunnon tauko nyt tarpeeseen ensin. Ei viikko oikeen oo vielä riittänyt väsymyksen purkamiseen eikä kunnon rentoutumiseen.

Ollaan laitettu tässä kesän aikana kotia vähän uusiksi. Saatiin veljeltä muuttonsa tieltä kirjoituspöytä, mikä sijoitettiin vapaaseen makkariin. Oon pitkään kaivannut työskentelytilaa, pöytää mihin sais tietokoneen ja kaikki tärkeet paperit. Huippua et sellainen nyt on! Selkeesti enemmän houkuttaa nyt koneenkin avaaminen, vaikka huonossa jamassa tää kone edelleen on kirjoittamista aatellen. Ei vaan tuu nykyään enää konetta niin käytettyä, että uuden hankkiminen olis sellanen asia mihin haluaa nyt panostaa. Luurilla ja tabletilla tulee asiat hoidettua enemmän kuin hyvin nykyään. Mut toisko vaikka joulupukki uuden koneen jos oon loppuvuoden oikeen kiltti? Kirjoittamaan kyllä kaipaan kovasti enemmän ja sen uus kone mahdollistais paremmin.

Mun kesäkuun lomaviikolla pestiin ja öljyttiin terassi ja siitä tuli kyllä tosi kiva. Mietinnässä on kovasti kaikkea juttua, miten pihaa haluttais laittaa, mutta jää varmaan ensi kesään, että on vähän enemmän rahaa laittaa siihen hommaan.

Saatiin eilen myös alkuun olkkarin seinäprojekti, valokuvataulu. Siitä tulee kyllä tosi kiva!

                                     


Minttu kasvaa kovaa vauhtia ja on kyllä aivan mahtava ipana. :) Penturokotukset on käyty hakemassa ja seuraavaksi mietitään pentukouluja sitten. Neiti on aika arkajalka vielä kun ollaan paljon kotona, lenkeillä ei oikeen voi vielä käydä eikä oo paljon muiden koirien kanssa oltu tekemisissä. Kotona kouluttaminen sujuu tosi hienosti, uusia käskyjä Minttu oppii paremmin mitä odotin, mutta olishan se tosi tärkeää oppia tottelemaan myös muualla ja muiden lähellä kuin kotona meidän kesken. Minttu oppi miehen loman aikana lähes täysin sisäsiistiksi mistä oon tosi ylpeä! Yöllä herätään ulos pariinkin otteeseen, sen ehkä kärsii koska sisäsiisteys noin pienellä pennulla on mahtava juttu ja onhan sinne ulos helpompi kävellä kuin siivota jätöksiä sisältä koko ajan.

                                                 
                




                                 

Lomalla nyt tosiaan sitte vielä viitisen viikkoa. Tähän asti aika on mennyt tosi nopeesti vaikken ihmeempiä oo puuhaillut. Aamuisin tulee nukkua melko myöhään, mistä en ite hirveesti tykkää kun tuntuu et puolet päivistä menee hukkaan. Minttu kuitenkin valvottaa mua sen verran öisin, että paree vaan nukkua aamuisin että saa levättyä loman aikana kunnolla.

Mun elämäntaparemontti jatkuu edelleen. Reilu 11 kiloa sieltä helmikuun lopusta oon nyt kevyempi. Tuli pieni suvantovaihe tossa viime kuussa, kun en jaksanut kauheasti nipottaa ja olin töistä tosi väsynyt. Nyt lomalla sujuu tosi hyvin, liikkuminen on innostanut tosi paljon ja ruokavaliota on helppo pitää yllä kun ruokailuajat, rytmin ja ruuat saa täysin itse määrittää. Tästä aiheesta on tulossa vielä ihan oma merkintä, koska asiaan liittyy paljon ajatuksia, jotka haluan kirjoitella ylös. 

Lomalle ei oo sen kummempia suunnitelmia. Nautin ihan suunnattomasti tästä, että saa olla ja puuhastella kiireettömästi kotona. Mulle parasta on pitää kotia siistinä ja laittaa ruokaa joka päivä, olla ulkona ja nauttia kotielämästä. Sinänsä oon löytänyt itseni täysin oikeaan paikkaan oikean ihmisen vierelle, täällä asumisen myötä oon huomannut nauttivani asioista, joiden pari vuotta sitten ajattelin olevan tosi kaukaisia.

Siitä puheen olleen, meillä oli miehen kanssa kuukausi sitten 2-vuotispäivä. Aika hurjaa, että siitä on jo kaks vuotta kun alettiin tapailla. Niin paljon on ehtiny tässä ajassa tapahtua, pitkä, mutta samalla lyhyt aika ja niin nopeasti on mennyt. Päivääkään en vaihtais pois. Parempaa ihmistä en rinnalleni voisi toivoa, vaikka ekat puoli vuotta menikin siihen, ettei kumpikaan ajatellut, että parin vuoden päästä tässä ollaan. Onneksi elämä meni juuri näin. :)

Kesää

Käynnistin pitkästä aikaa tietokoneen ja lueskelin vanhoja tekstejä. Palo kirjottamaan on kova, mutta mun tietokone vetelee niin viimeisiään, että tän kanssa en jaksa oikeen taistella. Oon katellut jo pitkään uusia koneita, mutta toistaiseks ei oo ollut ylimääräistä rahaa. Tabletilla ja puhelimella saa kaikki hommat hoidettua enemmän kuin hyvin, tietokonetta kaipaisin lähinnä kirjoittamiseen. Josko sen uuden koneen vielä tämän vuoden puolella sais..

On tähän blogihiljaisuuteen kyllä muitakin syitä. Tärkein lienee se, että meille tuli viis viikkoa sitten koiranpentu. :) Berninpaimenkoiran ja eurasierin sekoitusta oleva neiti nimeltä Minttu.

Oon tässä saanut todeta, että äitiysloma olis ollu tarpeen myös koiravauvan kanssa. Työläs on, herättää neljältä, syö koko ajan, vaatii huomiota, opettamista, kouluttamista. Ja se sotkee. Asiansa osaa melko hyvin tehdä ulos tai paperille, mutta kaiken se repii ja levittää. Siivoamisen jälkeen muutaman tunnin jälkeen sama kaaos. Täyden työpäivän kun tekee niin siihen päälle ei oo paljon muuta ehtinyt kuin neidin tarpeista huolehtia.

Mutta onhan se rakas. Niin rakas! Viisi viikkoa tuntuu kyllä paljon pidemmältä, vaikea enää kuvitella elämää ilman Minttua. Hän on niin suloinen, valloittava, hyväluonteinen, touhukas ja kiltti. Mitään pahaa sanottavaa en hänestä kyllä keksi, enkä pois vaihtaisi. :D Mies jäi nyt kesälomalle ja minä sen jälkeen, joten eiköhän elokuun puolessavälissä, kun kunnon työarki taas alkaa, oo Mintunkin kanssa jo jokapäiväinen elämä tasaantunut.

Töissä on ollut melko raskas toimintavuosi. Välillä tekis kovasti mieli avautua, vaan enpä työn luonteen vuoksi vaan voi. Paljon on antanut, mutta saman verran myös ottaa. En sitä jaksa kaunistella, työtäni rakastan enkä sitä muuten vois näin täysillä tehdäkään, mutta loman tarpeessa olen, sosiaalisesti ja henkisesti kaikkeni antanut. Ens viikolla on viikon loma, sitten heinäkuusta elokuun puoleenväliin ja kyllä sitä jo kovasti odotan, että saan akut taas ladattua syksyyn. Silloin vaihtuukin sitten töissä kuviot kokonaan, mistä oon tosi innoissani kyllä.


Kirjoittelinki näköjään jo viimeks elämäntaparemontistani. Tähän asti oon jaksanut, ja viime lauantaina vaaka näytti tasan -10 kiloa aloituksesta. Vasen kuva helmikuussa, oikea viime lauantaina. Eka tavoite saavutettu siis, ja kyllähän se kovasti motivoi jatkamaan.

Ei oo aina ihan helppoa ollut tietenkään. Nyt on menossa taas vähän hankalampi kausi, kun on niin kova väsymys ennen lomaa, tekis mieli vaan syödä jäätelöä eikä oikeen jaksais tsempata. Oon kuitenkin aivan valtavan tyytyväinen siihen mitä oon itse saavuttanut, joten haluan jatkaa ja tästäkin haasteesta aion kyllä selvitä. Tää on eka kerta kun en oo laihtunut ns. vahingossa, vaan tehnyt itse töitä asian eteen. Itsekuri on välillä kovilla, mutta oon päättänyt onnistua. Pienillä teoilla oon saanut paljon aikaiseksi ja ero mielessä ja olossa on niin huikea, etten millään kyllä halua palata entiseen. Halusin pudottaa painoa koska olin tosi tyytymätön itseeni, olooni ja peilikuvaani ja vaatteet kiristi. Nyt oon paljon tyytyväisempi, mahdun moniin vanhoihin vaatteisiin jo hyvin, oon pirteämpi, energisempi ja onnellisempi. Jaksaa jaksaa.

En oo kaikesta jaksanut nipottaa, syön kyllä herkkuja välillä ja liikunnassa haluan pitää ilon. Välillä tulee jumpassa taukoa eikä se haittaa, sillon sitten yritän pitää hyötyliikunnasta kiinni enemmän. Tän kaiken kirjotan tänne itselleni muistiin, jos vaikka joskus sitä motivaatiota pitää vähän enemmän hakea. 15 kiloa haluaisin vielä pudottaa, viimeiset kilot toki ne vaikeimmat aina, mutta jos sen nyt tähän kirjotan että päätän onnistua niin voin käydä täältä sitte itteäni muistuttamassa välillä. ;)

Että semmostapa tänne. Vielä olis neljä työaamua ennen viikon lomaa, saadaan miehen kanssa eka yhteinen loma yhdessäolo aikana ja odotan sitä kyllä kovasti. Sekä tietenkin lepoa, nyt ei oo oikeen riittänyt viikonloputkaan palauttamaan kunnolla.

Suuntaan tästä siis nukkumaan, toivottavasti loman runsas vapaa-aika sais mut kirjottelemaan tännekin enemmän. :)

Keväthommia

Jaha, no kylläpä taas tovi vierähti viime merkinnästä. Aika menee käsittämätöntä vauhtia mitä vanhemmaks tulee, viikot tuntuu päiviltä ja kuukaudet viikoilta.

Nyt ollaanki sit keväässä jo, vihdoinkin. Oli jotenkin pitkä ja raskas talvi. Oon ollut ennen tosi syksy- ja talvi-ihminen, mut vuosien vieriessä tuntuu ne jotenkin pidemmiltä ja raskaammilta, ja pimeämmiltä. Oon tosi taipuvainen kaamosmasennukseen, joten pimeys on varmaanki se raskain. Nyt on niin ihanaa kun on valoisaa niin pitkään, tiet on sulat pyöräillä ja on taas vaan jotenkin paljon kevyempi olo.

Kevät on mennyt töitä puurtaessa, paljon on kaikenlaista hommaa tässä ennen kesää ja ihan mukavasti on kyllä mennyt. Oon löytänyt positiivisen vireen töissä ja saanut siitä paljon kiitostakin, mikä tuntuu tietty tosi kivalta. Näyttäisi hyvältä myös tulevaisuuden suhteen työt, näin määräaikasena sitä saa aina vähän jännittää, eli aika hyvillä mielin on viime viikot töissä mennyt. Kellojen siirron jälkeen on kyllä painanut valtava väsy iltaisin ja aamuisinkin, yleensä mulla ei oo vaikeuksia herätä. Ehkä se tästä taas pikkuhiljaa helpottaa.

Aloittelin tossa kuusi viikkoa sitten melko vähin äänin pientä elämäntaparemonttia. Viime vuonna mun paino kasvoi kymmenellä kilolla, monestakin eri syystä, ja oon pitkään ollut tyytymätön ulkonäkööni sekä olooni. Turvotti, ärsytti, väsytti, inhotti kun vaatteet puristi. Ystävä vinkkas kalorinlaskentasovelluksesta, jonka puhelimeeni mielenkiinnosta latasin ja uteliaisuudesta hetken kokeilin. Ihan veikeetä puuhaa se olikin, joten oon sitä jatkanut ja erittäin tyytyväisenä voin nyt todeta olevani viis kiloa kevyempi. :)

Painonhallinta on ollut mulle koko mun elämän tosi vaikeaa, pääasiassa koen, että sen takia, koska kotona mulla ei opetettu oikeanlaista suhdetta ruokaan ja liikuntaan. Koko aikuisikäni oon jojoillut painoni kanssa ja suhde ruokaan ja liikuntaan on ollut hakusessa edelleen, ja tuntunut tosi työläältä. Kalorilaskuri on toiminut mulle vähän kuin personal trainerina, ja oon jotenkin vihdoinkin sisäistänyt tämän homman. En oo nipottanut mistään enkä varsinaisesti luopunutkaan mistään. Herkut jätin pois arkipäivistä. Oon pitkään ollut epäterveessä sokerikoukussa, ja on ollut virkistävää päästä siitä irti. Oon pirteämpi, energisempi ja paremmalla mielellä, ja olo on selkeästi parempi. Viikonloppuisin pidän karkkipäivän, jolloin saatan ostaa karkkipussin tai suklaalevyn, mutta sitäkään ei yleensä tuu kokonaan syötyä, vaan sen verran mitä oikeesti tekee mieli. Arkipäivien välipalat vaihdoin leivästä ja sokerisista rahkoista proteiinirahkoihin ja hedelmiin. Oon syönyt hiukan vähemmän iltaisin ja korvannut herkkuja hedelmillä. Liikun päivittäin pyörällä työmatkat, teen viikossa pari jumppaa ja käyn kerran uimassa. Pidän huolen että kulutus ja kalorien saanti kohtaa, ja siinäpä se. Syön edelleen normaalisti kaikenlaista ruokaa, oon huomannut perusruokavalioni olevan tasapainoinen ja terveellinen, se on tässä projektissa toki auttanut että perusjuttuihin ei oo tarvinnut pahemmin muutoksia tehdä. Oon omaksunut enemmän terveellisiä elämäntapoja oikeasti osaksi elämää, ja voin kyllä paremmin kuin vuosiin. En oo pahemmin sairastellutkaan, aiemmat vuodet on muuten niin, että parin kuukauden välein on ollut jotain flunssaa, angiinaa tms.

Kymmenen kiloa on ollut mulla ensimmäinen tavoite painonpudotuksessa, koska se lihominen mua on eniten harmittanut. Puolivälissä ollaan siis. Ajattelin siitä vielä seuraavat kymmenen kiloa jatkaa, sitten oltais jo melkolailla normaalipainossa. Toki tässä vielä on matkaa siihen, että on tyytyväinen omassa kropassaan ja sehän tulee pään sisältä. Tärkeä aspekti on mulle ollut terveys, varsinkin tulevaisuuteen nähden. Haluan vielä kymmenien vuosienkin päästä elää toimintakykyisenä ja terveenä. Onhan se mukavaa että kesää kohden kun mennään niin vaatteetkin istuu paremmin ja on mukavampi olla.

Semmosiakin uutisia tässä olis, että meille tulee ehkä pian perheenlisäystä, karvaista sellaista. :) Sekarotuinen pentu on tässä ollut jokusen viikon kiikarissa, viikonloppuna päästään pientä katsomaan ja katotaan sitten, että onko meillä muutaman viikon päästä koiravauva. Kaikki olis näin paperilla kohdallaan, joten toivotaan, että kaikki olis siinä kuosissa molemmin puolin, että koira meille tulisi. Kovasti vieläkin Pallea kaivataan ja tilaa on hauvalle meillä kyllä.

Sen kummempia ei nyt taida ollakaan kertoa. Elämä pääasiassa soljuu eteenpäin tosi mukavasti ja tasaisesti, ja se on ihanaa. :) Voisin yrittää päivitellä vähän useemmin vaan niin helposti se vaan jää, ja niinkuin oon ennenki todennut, niin on tosi kiva kuitenkin mieluummin elää sitä oikeetaa elämää ruudun takana vaikka näitä raportoituja ajatuksia sitten vähemmän jääkin. Ehkä se blogikipinä vielä jostain löytyy kun on näitä kiva jälkeenpäin kuitenkin lueskella. Mutta ensi kertaa ootellessa, kivaa viikonloppua kaikille! Lopuksi muutama random fiiliskuva viime ajoilta. :)

Viime viikoista

Vuosi vaihtui ja nyt mennään jo helmikuuta. Niin se aika vaan kiitää. Välillä on pitänyt käydä päivittelemässä tätäkin, mut jotenkin se sit vaan aina jää. Arki on kiireistä ja viikonloput vilahtaa ohi.

Joulu oli ja meni, tosi ihana joulu oli meillä kyllä. Sopivassa suhteessa kahdestaan kotoilua ja perheiden kanssa ajan viettämistä. Pukki toi tosi kivoja lahjojakin! Olin ollut vissiin tosi kiltti.

Mieluisin lahja oli varmasti Lumoavan Hali-sarjan rannekoru, mulla jo entuudestaan löytyi sarjan kaulakoru.

Paketeista löytyi pari lautapeliä, mm. Enigma, josta tuli yks mun suosikkipeleistä, suosittelen! Pidettiinkin viime viikonloppuna ystäville lautapeli-ilta, ja oli kyllä mukavaa! Ehdottomasti viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun mukavimpia harrastuksia toi pelailu.

Joululomalla väritysinto löytyi uudelleen ja aikamoisia tekeleitä tulikin väriteltyä. On se kyllä hauskaa, rentouttavaa ja koukuttavaa puuhaa.

Viime sunnuntaina meidän pientä perhettä kohtasi suuri suru kun rakas koiramme Palle lähti viimeiselle matkalleen. Hän oli jo vanha, viime kuukaudet olivat jo selkeästi lopun alkua mutta lähtö tuli silti yllättäen, ja rajusti. On ollut todella surullinen viikko ja kotona on ollut niin tyhjää ku yksi on poissa. Mulla oli kunnia tuntea Palle vähän yli puolitoista vuotta, ja hänestä tuli mullekin kovin rakas ja tärkeä. Kaipuu on läsnä jokaisessa päivässä, varmasti vielä pitkään. Hangessa ei olekaan enää tassun jälkiä eikä kukaan tuhise eteisen matolla, vaikka automaattisesti sinne vieläkin joka kerta ohi kulkiessani vilkaisen. Enää ei iso lämmin pörröinen pää tule syliin hakemaan rapsutuksia eikä halittava nallukkamme odotakaan enää ovella kun tullaan kotiin. Enää ei käydä rannassa yhdessä kävelyllä eikä kukaan tuu mun seuraksi pihalle lumihommiin eikä kesällä aurinkoon. Jonkin verran lohduttaa se, että mitään ei ollut enää tehtävissä ja näimme miten rauhaisasti rakkaamme nukahti kovista kivuista ikuiseen uneen. Rakkaudella Pallea muistellen, ikävä on valtava.

 Niin ne vain suru ja onni kulkevat elämässä läsnä. On ollut hienoa huomata parisuhteen voima, miten vahvasti olemme suuressa surussa olleet toistemme tukena ja miten toiseen voi luottaa. Ei tarvita sanoja. Rakkaalleni iso kiitos kaikesta, varsinkin viime päivistä. Olet todellakin parasta mitä mulle on tapahtunut.

Töissä vuosi alkoi kivasti. Saatiin ryhmäavustaja meidän ryhmään, kovan homman sen eteen kyllä syksyllä teinkin, että ryhmän tilanne helpottuisi. On uuden työntekijällä kyllä iso merkitys ollutkin. Omia voimavaroja vapautuu ja voi kohdentaa eri tavalla, lapsetkin hyötyy pienemmistä ryhmistä ja enemmästä huomiosta.

Tän viikon oon ollut lainassa 0-2-vuotiaiden lasten ryhmässä. Kovin ovat pieniä, työläitä mutta toki myös söpöjä. Selkää alkaa olla aika finito tässä vaiheessa, onneksi huomenna on jo perjantai.

Talvikin saatiin sit tammikuun alussa tännekin päin, tosi nättiä oli hetken aikaa.

Työmatkoista on tullut kyllä autottomalle ihan uudenlaiset haasteet, en oo taipunut edelleenkään kokoaikaiseen bussimatkusteluun koska syksyllä niin päätin ja arvostan hyötyliikuntaa tosi korkealle. Pyörällä mentiin -26 asteen pakkasissakin, huonosti auratut lumiset teit toi hetkellisen stopin polkemiseen mutta nyt mennään taas. Pahimpina säätilapäivinä oon kävellyt työmatkaa jompaankumpaan suuntaan, tosi hyvää liikuntaa on tullut kyllä siinä.

Uuden vuoden alku toi mulle ja miehelle myös uuden yhteisen harrastuksen. Ollaan alettu kerran-pari viikossa käydä uimassa. Oon aina tykännyt siitä touhusta, nyt oon muistanut taas miksi. Tehokasta liikuntaa ja hyvin rentouttavaa rankankin työpäivän jälkeen.

Semmostapa tänne nyt sitte kuuluu. Kevättä kovasti odotellessa, alkaa olla tässä vaiheessa talvea ja pimeyttä jo energiavarastot vähissä. Varsinkin nyt kun helmikuu alkoi niin surullisesti niin kyllä sitä kevätaurinkoa ja lämpöä jo kovasti odottaa, mut kyllähän se sieltä aina tulee...