Arkea

Mä oon aina välillä kirjoittanut merkintää tänne, mut sit kuitenkin jättänyt julkaisematta. Vaikka tätä ei juurikaan kukaan lue niin jotenki silti on tuntunut, etten osaa ja halua julkaista tiettyjä juttuja vaikka kovasti tekis mieli. Viime merkinnästä onkin nyt sit jo kuukausia, joten ihan itelleni muistiin aattelin kirjotella miten meillä tällä hetkellä menee.

Meidän poitsu täyttää ens viikolla 1v5kk ja onkin kyllä kasvanut ja kehittynyt tosi paljon. Hän alkoi kävellä tuetta reilu kuukausi sitten ja nyt jo melkein juoksee, joskin välillä kyllä vielä pyllähtelee. Kävelyn myötä hän alkoi touhuta paljon enemmän itsekseen ja on tyytyväisempi, välillä tuntuu ettei sisätilat edes riitä kun niin haluaisi vaan kävellä. Kaupassa työntää kärryjä isonkin marketin läpi ja ulkona haluaa vaan kävellä.

Sanoja on tullut jo jonkin aikaa ja niitä on nyt muutamia selkeitä: isi, äiti, oho, avaa ja anna. Saappaat ovat paappaat, samoin kuin muutkin kengät. Koiraamme kutsuu 'Inttu' (Minttu) ja paljon höpöttelee omiaan, osaa matkia monen eläimen ääniä myös. Hän ymmärtää tosi paljon ja tekee pyynnöstä vaikka mitä: vie astiat koneeseen ja pyykit koriin, kerää lelut mihin pyydetään, laittaa kengät telineeseen, tuo pyydettäviä tavaroita, sammuttaa valoja, laittaa ovia kiinni. Hän on tosi tomera, fiksu ja näppärä, oon yllättynyt miten paljon näin pieni voi osata :)

Yöt meillä nukutaan nyt tosi hyvin ja se onkin ollut iso helpotus. Oon itsekin nukkunut paremmin kun vuosiin. Päikkäreitä jäbä nukkuu yhdet keskellä päivää noin 1,5-2h. Joskus torkahtaa hetkeksi menoilla autoon mut nykyäään jo vähenevissä määrin.

Poitsun lempipuuhaa on autoilla ajaminen, ja se kävely. Hän tykkää kovasti myös lukea kirjoja, kuunnella lauluja, halia, pussata ja leikkiä koiran kanssa. Välillä jaksaa pitkän aikaa rakennella palikoilla.

Siitä asti kun jätkä täytti yks vee, on ilmassa ollut vaihtelevasti uhmaa. Omaa tahtoaan kokeilee kovasti ja näyttää vahvasti, kun jokin asia ei miellytä. On hyvin temperamenttinen, näyttää kaikki tunteet vahvasti. Hän on kuitenkin myös hyvin tottelevainen ja kiltti, vaikka kokeileekin rajojaan.

Aamulla heräillään 7-7.30 välillä. Katsotaan kasiin asti yhdessä piirrettyä maitomukin kanssa, jonka jälkeen syödä aamupala ja sitten leikitään ja tehdään kotitöitä. Torstaiaamuisin käydään perhekerhossa 9-11, muina aamuina ulkoillaan n. 9.45-11.15. Käydään joka aamu kävelyllä koiran kanssa ja sitten leikitään omalla pihalla. Lounas syödään kun tullaan sisälle eli 11.30 mennessä ja n. 12 on poitsu päikkäreillä. Herää yleensä 13.30-14 välillä, jonka jälkeen välipala ja sitten kauppa- tai puistoreissu, joskus kyläilyä tai sisäleikkiä. Maanantaisin käydään muskarissa, tällä reissulla ollaan 16-18. Päivällinen syödään 16-16.30 välillä ja illalla tehdään mitä milloinkin, leikkiä isin kanssa, kaupassakäyntiä, kyläilyä, ulkoilua. Iltapalalle aletaan klo 19, jonka jälkeen suihku ja yöunilla poitsu on yleensä 19.45 mennessä. Yöt nukkuu itsenäisesti omassa huoneessa, saattaa joskus havahtua mutta useimmiten nukahtaa itse uusiksi.

Päivärytmistä ollaan meillä aina pidetty tarkasti kiinni ja se on ollut meille tosi hyvä juttu, koska tosi moni asia menee meillä sen ansiosta helposti. Jos joskis tulee pieniä poikkeuksia rytmiin niin se ei sotke mitään, koska muuten pidetään rytmistä niin tiukasti kiinni. Poitsu on myös sellainen lapsi, joka tarvitsee tarkkaa päivärytmiä ja sen tuomaa ennakointia ja turvaa.

Mulle oli vauvavuosi tosi raskas. Väsymys, stressi ja yksinäisyys yllätti mut todella. Mun paino nousi alle vuodessa 12kg, 10 jääneen raskauskilon päälle. koska en jaksanut huolehtia itsestäni yhtään, liikkua tai tehdä ruokaa. Kun unikoulun myötä poitsu alkoi nukkua hyvin, oon mäkin saanut itseäni niskasta kiinni ja mun paino on pudonnut 10kg kolmessa kuukaudessa. Vielä on 12 kiloa matkaa painoon, jossa olin ennen raskautta, tähän mulla on tavoitteena päästä seuraavan puolen vuoden aikana.

Loppujen lopuksi painonpudotus on käynyt hyvin helposti elämäntaparemontin myötä. Ennen raskaaksituloahan tein saman ja paino putosi 12kg neljässä kuukaudessa. Teen poitsun kanssa joka päivä tunnin reippaan kävelylenkin aamuisin ja noin kolme kertaa viikossa vielä ylimääräisen kävelyn iltapäivällä. Syön herkkuja vain viikonloppuisin ja joka päivä pidän kiinni säännöllisestä ateriarytmistä. Seuraan puhelinsovelluksen avulla että arkisin kulutan enemmän kuin syön. Pyrin syömään monipuolisesti ja valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta aina sen paremman. Viikonloppuisin en vahdi syömisiä muuten kuin että herkut pyrin syömään vasta illalla, pitämään silloinkin kiinni ateriaväleistä, ja liikkumaan kuten arkena. Syön tavallista ruokaa, käytän voita ja ruokakermaa enkä laske hiilareita ja proteiineja.

Mulle tosi tärkeää oli löytää se mulle sopiva tapa liikkua tähän elämäntilanteeseen. Kävelylenkeistä tykkään ja pystyn pitämään niistä säännöllisesti kiinni. Rasvaa palaa tehokkaasti, voin lisätä vauhtia tai mennä paljon ylämäkiä jos haluan vaihtelua. Mun on helppo lähteä lenkille ja pystyn yhdistämään sen loistavasti meidän päiviin. Kun liikunta on kunnossa voin olla stressittä eikä jokaista suupalaa tarvitse vahtia, vaikka arkisin aika tarkkaan katsonkin miten syön. Paino on pudonnut vähän kuin itsestään ja muita hyötyjä on tullut paljon. Nukun todella hyvin, jaksan paremmin, olo on selkeästi kevyempi myös henkisesti, iloisempi ja virtaa on enemmän, mielialatkin on tasaisemmat. Näytänkin terveemmältä ja onhan se kiva kun vanhat vaatteet alkaa mahtua päälle.

Loppukesästä musta tuntui, että kotonaolo alkoi olla mulle liikaa. Tuntui etten jaksa koska olen ollut yksinäinen, läheisten ihmisten etääntyminen pojan syntymän jälkeen on todella yllättänyt mut. Olin väsynyt, stressaantunut ja rasittunut. Haimme pojalle päivähoitopaikkaa tammikuun alkuun. Sitten sainkin elämäntaparemontista kiinni ja vointini kaikin puolin parantui, joten päivähoidon aloitus siirrettiin 1.8.2019 alkamaan. Tällä hetkellä pääasiallisesti nautin kotoanolosta tosi paljon ja poitsun kanssa on ilo touhuta. Toki uhma, temperamenttinen lapsi ja hampaidentulo saa päivistä välillä raskaita, ja kyllä kotiäitiys todellakin käy työstä, mut oon todella iloinen siitä, et mulla on mahdollisuus olla kotiäitinä. Nyt kaikki on ollut niin, kuin ennen pojan syntymään ajattelin. :)

Yksi vuosi

Kahden viikon päästä mun poikani täyttää jo vuoden. Jotenkin käsittämätöntä että nyt jo. Ikuinen klisee, että ajan kulumisen tajuaa todella vasta kun on vanhempi, pitää todellakin paikkansa.

Tää on ollut tosi raskas vuosi. Väsymys on ollut aivan käsittämätön, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Väsymys on ollut niin rankkaa, etten arvellut koskaan kokevani sellaista. Koetuksella on ollut parisuhde, kehonkuva, itsetunto, identiteetti, välillä tuntuu että järkikin. Oon pettynyt joihinkin ihmisiin elämässäni todella raskaasti. Pelot on välillä valtavan suuria, suurempia kuin koskaan ennen.

Mutta. En vaihtaisi sekuntiakaan pois. Mun poikani on mulle niin suuri ilon, onnen ja rakkauden tyyssija, että mä tunnen paljon enemmän iloa ja rakkautta kuin ennen. On edelleen aivan käsittämätöntä että hän on voinut kasvaa mun sisällä täydelliseksi ihmiseksi, ja että tässä mun vieressä kasvaa pikkutyyppi, joka on puolet minua, jonka äiti, turva, kaikki, minä olen. Äitiys on suurin siunaus, joka mua on kohdannut ja mä olen päivittäin niin valtavan kiitollinen mun lapsesta. Äidinrakkaus on ollut mulle valtavan mullistava asia, enkä voi mitenkään kuvailla sitä tunnetta kun poika painaa päänsä mun rinnalle. Äidinrakkautta kuvaillaan usein niin, että sydämeni kävelee mun vartaloni ulkopuolella, ja se on aika kuvaavaa kyllä. Haaveilin äitiydestä tosi pitkään, ja kyllä tää on ollut vielä ihanampaa kuin mitä ajattelin. Mä olen niin ylpeä mun lapsesta enkä tiedä parempaa kuin hän.

Mä olen tosi omistautuva äiti, koska mulle on tosi tärkeää, että mun lapsi kasvaa kunnolliseksi, järkeväksi, empaattiseksi ja kohteliaaksi, ja että hän saa hyvät lähtökohdat elämään, koska sitä ei voi korvata tai paikata millään. Mä haluan, että pojalla on turvallinen koti, ja hän tietää aina, että vanhemmilleen hän voi kertoa mistä vaan. Mä haluan, että hän kunnioittaa vanhempiaan aikuisenakin, hänellä on koti mihin tulla ja hän voi sanoa kasvaneensa onnellisessa, turvallisessa kodissa. En halua nostaa itseäni jalustalle, vain kertoa mitä asioita haluaisin äitinä saavuttaa. Tiedän, ettei kaikki riipu vain minusta ja meistä, siksi haluaisinkin pojalle niin hyvän perusturvan ja rakastetun olon, että mokienkin jälkeen hän hakee avun ja tuen meistä.

Oon katsellut videoita ajalta, kun poika oli 2-4kk ja tuntuu ihmeelliseltä, että hän oli niin pieni, ja millainen pikkuihminen hän jo nyt on. Toivon, että olisin osannut ja voinut nauttia niistä alkuajoista enemmän. Vaikka kyllä mä niistä nautinkin. Oli sitten mitä tahansa muuta vaikeaa ja raskasta, niin ajasta pojan kanssa oon pyrkinyt aina nauttimaan niin paljon kun voin. Niitä hetkiä ei saa ikinä takaisin ja ne ovat tärkeitä.

Mä aion tosiaan olla vielä kotona, niin kauan kuin meidän rahallinen tilanne vain sallii. Aikaisintaan haluaisin pojan laittaa hoitoon elokuussa 2019, aika näyttää onko se mahdollista. Ja mä nautin kotiäitiydestä kyllä, ja ajatus siitä, että me ei vietettäisi yhteisiä päiviä enää näin, on aika sydäntäsärkevä. Haluan olla vielä läsnä, muun ehtii myöhemminkin.

Poika on tosiaan nyt 11,5 kuukautta vanha ja hän osaa ja ymmärtää jo niin paljon. Mitä hän sitten jo osaa?

Hän nousee seisomaan tukea vasten ja kiipeilee matalille tasoille ketterästi. Hän seisoo tuen varassa enää yhdellä kädellä jämäkästi joten kohta varmaan jo tuetta. Tuettunakaan hän ei vielä juuri kävele. Hän nousee itse istumaan lattialta, mutta ei edelleenkään konttaa vaikka konttausasennossa on paljonkin. Hän ryömii kovaa vauhtia.

Hän osaa vilkuttaa pyynnöstä, joskus ilmankin samoina toistuvissa tilanteissa. Hän osaa laittaa esineitä laatikkoon pyynnöstä ja tuomaan joitain pyydettyjä esineitä. Hän antaa pyydettäessä esineen, joskus pyytämättäkin. :) Hän osaa näyttää lampun, nenän, varpaat. Hän tanssii pyydettäessä. :) Siitä olen tosi ylpeä, että oon hienosti saanut hänelle opetettua mitä ei tarkoittaa. Hän ei laita keppiä tms. suuhun jos pyydän, ei riisu kenkiä kesken lenkin jos kiellän, irrottaa jos sanon että ei saa ottaa. Jos on syönyt jotakin kiellettyä, ottaa sen suusta pois kun pyydän ja ojentaa minulle. Uhmaa kyllä rajojaan välillä ja näyttää jos jokin ei miellytä, ja niin pitääkin. :)

Hän osaa antaa halin pyydettäessä, ja tämä on niin hellyyttävää. :) Unipupu on hänelle valtavan tärkeä, jota ilman uni ei tule ja  joskus kesken yön tulee hätä jos pupua ei löydy, uni tulee sitten heti kun pupu on kainalossa. Yöt sujuu pääasiassa nyt tosi hyvin. Flunssat ja muut tietty välillä vähän sotkee mutta yösyöttöjä ei enää ole ollenkaan ja suurimman osan ajasta nukutaan tosi hyvin. Parina yönä viikossa saattaa joutua kerran tai kaksi käydä laittamassa pupun takaisin kainaloon. Näistä heräämisistä melkein aina poika nukahtaa heti uusiksi. Unikoulu siis meillä todella kannatti.

Pottailtu ollaan pari kuukautta ja tarpeitakin tulee pottaan päivittäin. Tulisi varmaan enemmänkin jos jaksaisin laittaa hänet potalle useemmin, en oo kuitenkaan nähnyt vielä tarvetta.

Hän rakastaa pihalla oloa ja lenkillä käymistä, mistä oonkin tosi iloinen koska siihen tähtäsinkin. Hiekkalaatikko on tosi pop ja lenkeistä yhdessä nautin minäkin. Poitsu innoissaan kattelee maisemia ja juttelee. Mitään selkeitä sanoja ei tosin vielä tule, en niitä kyllä vielä odotakaan. :)

Päiväunia poika on nyt kolme viikkoa nukkunut vain yhdet. Muutoksen tein pojan tarpeista lähtien, ja onkin toiminut hyvin kun päivärytmin sain viilattua kuntoon. Joskus alkuillasta jos ollaan liikenteessä, saattaa ottaa pikkutirsat autossa, mutta toisille päikkäreille ei oo ollut tarvetta laittaa.

Arki on kyllä monella tapaa nyt niin paljon helpompaa. Itse on varmempi ja rutiinit saa pojankin toimimaan kivasti, kun hän pystyy ennakoimaan ja ymmärtää. Vauvavuoden loppuminen saa mut todella haikeaksi, vaikka raskasta on ollutkin ja nyt on kiva kun monet asiat on helpottaneet. Oli se pikkuvauva-aikakin kuitenkin niin ihmeellistä aikaa, voi kun jotain sieltä saisi elää vielä uudelleen. Kaikkea kun ei kunnolla muistakaan.

Tämän merkinnän kirjotin lähinnä itselleni muistoksi, jotta sitten joskus tulevaisuudessa voi näistä ajoista lueskella, ja kattoa mitä kaikkea poika tällöin osasikaan.

Ystäväkirja

Tämmösiä näkee tuolla netissä ajelehtimassa niin ajattelinpa vastata. Saadaan jotain minuun liittyvää vauvajuttujen keskelle. ;)

LEMPIVÄRINI on nykyään varmaan punainen

LEMPIRUOKANI on no, kaikki. :D Siis mulla ei oo mitään ruokaa mitä syvästi inhoaisin tai en söisi, mutta eniten tykkään varmaan sushista, lasagnesta ja kanapastasta.

LEMPINIMENI on... eniten käytetyin on varmaan Mirkku.

SUOSIKKIVUODENAIKANI on ehkä kevät, syksy on kans aika lemppari.

HAJUVESI JOTA KÄYTÄN ENITEN: En juuri käytä, mulla on joku äidiltä saatu, jonka nimeä en ees tiiä. Yleensä jotain body sprayta tulee käytettyä.

PARAS JUOMA on vesi ja pepsi max

ELOKUVAT JOTKA OVAT JÄÄNEET MIELEEN: No näitähän on hitokseen mut mikähän tulis ekaksi mieleen. Sanotaan nyt vaikka Terminaali ja Forrest Gump.

LEMPIELÄIN on tiikeri

HOROSKOOPPINI on vaaka

VIIMEKSI ITKIN toissapäivänä


VIIMEKSI KEHUIN poikaani joka pissasi pottaan :D

VIIMEKSI NAUROIN pojalleni joka hassutteli vaipanvaihdon aikaan pyyhkeen kanssa

PARAS PAIKKA on koti.

SEKSIKKÄINTÄ MINUSSA on silmät, hymy ja mies sanois varmaan että kurvikkuus

JOS USKALTAISIN NIIN lähtisin toteuttaamaan vuosien takaista ammattihaavetta.

MOTTONI ON Just smile and there's nothing you can't overcome.

KARMEIN PAHEENI on kynsinauhojen syöminen.

KEKSINTÖ JOTA ILMAN EN VOI ELÄÄ: mitäs tähän sanois. Varmaan sähkö

TÄMÄ VIE MINULTA JALAT ALTA: Itsevarmuus ja toisen ihmisen huomiointi

LEMPIJUTUT: musiikki, hyvä ruoka, laatuaika miehen kanssa, poikani iloisuus ja kehityksen seuraaminen

KADUN: Pyrin siihen, etten katuisi mitään, koska oon nyt hyvässä kohtaa elämässä, ja kaikki menneet tapahtumat on johtanut tähän. Joitain valintoja kadun vähän, mutta niidenkin tarkoitus tähän hetkeen on selkeä.

HALUAISIN TULEVAISUUDESSA että mulla olisi onnellinen perhe ja saisin tehdä työtä, jossa viihdyn, ja että osaan kasvattaa mun lapsesta järkevän ja tasapainoisen, ja onnellisen.

Vauvan unikoulu

Vauvan kanssa elämisessä isoin, raskain ja yllättävin juttu on ehdottomasti ollut nukkuminen, tai lähinnä ongelmat sen kanssa, väsymys ja univajeen vaikutukset.

Mä olen teini-ikäisestä asti ollut melko huono nukkuja. On ollut nukahtamisvaikeuksia, nukkumisvaikeuksia, olen herkkäuninen, mulla on silti suuri unentarve ja oon ehkä muutaman kerran vuodessa nukkunut 7 tuntia putkeen, muuten heräillyt 1-2 kertaa yössä vähintään. Ajattelin siis, että nää yöheräilyt mä handlaan kyllä. Miten väärässä ihminen voi olla.

Tosin nyt sanottakoon, tästä asiasta ei voi ymmärtää mitään, jos ei sitä ole kokenut. Mä en ole oikeasta väsymyksestä aiemmin tiennyt kyllä yhtään mitään, enkä siitä miten kuukausien valtava univaje voi ihmiseen vaikuttaa.

Meidän poika on herkkä, temperamentiltaan vaativa ja melko suuritarpeinen lapsi. Viiden kuukauden ikäiseksi asti hän heräili keskimäärin parin tunnin välein. Välillä oli viikon, parin kausia, että hän heräili tunnin välein. Kun kiinteää ruokaa alkoi viiden kuukauden iässä mennä suht hyvin 5 kertaa päivässä ja lisättiin iltapuuro aterioihin, unipätkät pidentyivät noin kolmeen tuntiin. Tätä kesti pari viikkoa, kunnes alkoi jokin ihme hulina-aika, ja jätkä heräili illalla muutaman tunnin ajan vartin-puolen tunnin välein ja yöllä edelleen 2-3 tunnin välein.

Tällöin otimme käyttöön tassuttelun, eli ensisijaisesti jos heräämisväli oli alle 3h, silittelimme pojan takaisin uneen. Tällä päästiin muutamassa yössä siihen, että heräämisiä oli enää noin kaksi yössä, joskus vain yksi. Tällöin poika joi edelleen maitoa. Tällä oli jo aika iso vaikutus arkeen kun omatkin unipätkät oli jo sitä kolmea tuntia, joskus yli. Nukahtaminen helpottui myös tosi paljon, kun oli aiemmin ollut kovaa raivoa ja nukahti oikeastaan kunnolla vaikka pullolle. Alkoi tällöin nukahtaa sänkyyn pienellä silittelyllä. Päiväunet paranivat myös, niihin saatiin vihdoin pituutta, vaikka heräsi edelleen pari kertaa myös 2-3 tunnin unien aikana.

Tätä iloa kesti noin kuusi viikkoa. Sitten tuli flunssa, korvatulehdus, viisi hammasta pariin viikkoon ja uusi flunssa. Meillä on ollut perhepiirissä ja parisuhteessa hankalia asioita, joten olin niistä jos valmiiksi väsynyt. Poika alkoi jälleen herätä 4-5 kertaa yössä. Veti maitoa posket lommolla kolme kertaa yössä puolet päivän maitomääräst. Aamulla 5-6 aikaan heräsi möykkäämään ja hulinoimaan vaikka oli selkeästi vielä väsynyt. Joskus nukahti tunnin jälkeen, joskus ei. Poitsu alkoi ryömimään kolmisen viikkoa sitten, se vaikutti myös uniin todella levottomasti.

Tämän viikon alussa mä aloin olla sitten aivan finaalissa. Mulla ei oo kuukausiin ollut voimia huolehtia itsestäni ja oon luopunut suuresta osasta omista jutuista, harrastuksista ja kivoista asioista, koska mä en yksinkertaisesti vaan jaksa. Poika oli hurjan kärttyinen ja aamuisin aivan lopen uupunut. Mä en oikeen jaksanut enää tuntea iloa mistään ja meidän parisuhde on ollut todella kovilla. Nukkumisongelmat ja väsymys hallitsi aivan kaikkea ja se stressi vallitsi päivissä koko ajan. Nukahtaminen oli pojalla todella vaikeaa, kesti kauan, hän riekkui sängyn pinnoissa, raivosi ja mylläsi, kaikin keinoin haki huomiota nukuttamassa olevalta aikuiselta ja vastusti unta. Maitopullon kanssa pelleili jatkuvasti eikä silti nukahtanut ilman.

Kolme päivää sitten tein vihdoin päätöksen siitä, että nyt on kokeiltava unikoulua. Luin paljon pistäytymisunikoulusta, jota päätin alkaa toteuttaa. Vaikeinta oli aloittaminen sekä ensimmäinen ilta tällä metodilla, sitten helpotti.

Näin olen tehnyt, ja tätä noudatetaan myös päikkäreillä silloin, kun ne nukutaan omassa sängyssä:

Pojan kanssa tehdään normaalit rutiinit ennen unia. Päivällä vaipanvaihto ja sylittelyt, jos hän jaksaa niin satuhetki sylissä, maito lattialla tai sängyssä ennen nukahtamista. Illalla iltapala, hammaspesu, kylpy, yöpuku, satuhetki sylissä, maito sängyssä kehtolaulun aikana. Hyvän unen halit ja toivotukset ennen sänkyyn laittoa ja vielä uudestaan ennen huoneesta poistumista.

Poika jätetään unipupun kanssa sänkyyn ja poistun huoneesta. Jos hän alkaa todella kovin itkeä, olen odottanut kaksi minuuttia ennen huoneeseen menemistä. Sanon, että nyt on aika nukkua, äiti on tässä, ei ole hätää ja silitän selästä. Toistan kunnes rauhoittuu ja poistun. Jos itku alkaa uudestaan, odotan kolme minuuttia ja toistan saman, seuraavalla kerralla neljä minuuttia ja toistan saman. Jos vielä täytyy pistäytyä niin uudestaan kahdesta minuutista. Nyt neljäntenä iltana aikoja voi vähän jo pidentää.

Ensimmäisenä iltana poika kiukkusi unta vastaan 45 minuuttia ja sain pistäytyä useamman kerran rauhoittamassa. Tää oli mulle ehkä raskain kohta koko hommassa, kuunnella sitä kiukkua ja miettiä miten huono äiti olen kun lähdin tähän enkä sitä maitopelleilyä nyt lähde tekemään. Mies muistutti etten tee mitään väärää ja olen kuitenkin tässä läsnä ja käyn koko ajan pojan luona. Kun uni vihdoin tuli, sitä riitti vähän yli kolme tuntia. Olin koko päivän valmistautunut yöhön ja siihen että johdonmukainen on oltava. Tässä kohtaa vaadittiin pistäytymisiä myös muutaman ja unentulo kesti 40 minuuttia. Väleissä katsoin Netflixiä ja yritin unohtaa mitä kello on ja kaiken stressaamisen. Unta riitti neljä tuntia, jolloin annoin maitoa. Olin päättänyt että maitoa annetaan aikaisintaan aamuneljältä, tässä kohtaa kello oli puoli viisi. Poika nukkui sitten vielä kolme tuntia.

Ensimmäisenä yönä siis jo heräilyjä oli vähemmän kuin kuuteen viikkoon ja ilman maitoa selvittiin yhdeksän tuntia melko ongelmitta.

Toisena iltana uni tuli vartissa kaikessa rauhassa itsekseen, ei pistäytymisiä. Unta riitti vähän yli 7h, tällaisia pätkiä poika on elämässään nukkunut aiemmin vain kahdesti. Aamukolmen herätys sujui kahdella pistäytymisellä ja uni jatkui noin viidessä minuutissa. Maito juotiin puoli kuusi ja unet jatkui puoli kahdeksaan. Toinen yö oli siis jo mielettömän hyvä.

Eilen oli edessä kolmas yö. Meillä oli hyvin erilainen päivä, koska meillä oli auto huollossa ja jouduttiin odottelemaan sitä neljä tuntia viereisessä kauppakeskuksessa. Poika söi huonosti lounasta ja nukkui puolet vähemmän kuin yleensä, pätkäunia. Mietiskelin, miten tämä mahtaa vaikuttaa yöhön. Poika oli yliväsynyt nukkumaan mennessä ja kiukkusi jälleen, mutta uni tuli vartissa. Kolmen tunnin jälkeen itki hiukan unissaan, mut ei vaatinut multa pistäytymistä. Unta riitti jälleen 3.15 asti ja uni jatkui ensin kahden pistäytymisen jälkeen, mutta itku jatkuikin hetken päästä, jolloin nukahtaminen kesti vartin. Yhteensä siis puolessa tunnissa uni tuli kunnolla. Tästä selvittiinkin sitten aamuseiskaan asti maidotta, eli koko yö, 11,5h. Kolmantena yönä heräämisiä oli siis yksi ja yömaitoa ei tarvittu.

Tavoitteena on ollut saada heräämiset pois lukuunottamatta mahdollista aamumaitoa, siellä noin viiden korvilla, jos se ei muuta yötä sotke. Tähän onkin siis jo päästy tosi helpolla. Pojalla on selkeästi ollu valmiudet tähän, ne piti vain valjastaa käyttöön. Päiväunille nukahtaminen sujuu hienosti itsekseen, ei vaadi yleensä pistäytymisiä, ja päiväunet poika myös nukkuu putkeen. Ensimmäisen unikouluyön jälkeisenä päivä hän nukkui elämänsä pisimmät päikkärit putkeen, 2h40min.

Mä olen tästä unikoulusta todella voimaantunut ja olo on helpottunut. Musta tuntuu nyt että nää uniasiat ei enää hallitse mua vaan mä hallitsen niitä. Poika on todella paljon pirteämpi ja rauhallisempi kun nukkuu pitkiä pätkiä. Mun on tosi vaikea uskoa, miten helposti tämä on käynyt, kun vain sai aloitettua. Ja oon todella innoissani siitä, että mä voin nyt ehkä saada itseni takaisin. :) Ja ennen kaikkea, olla pirteämpi ja iloisempi äiti ja parempi kumppani.

Raskainta tässä koko hommassa oli ehdottomasti se päivä, kun päätin tämän aloittaa, kun ei yhtään voinut tietää miten sujuu. Olin varautunut siihen, että valvon monta yötä, mutta edessä olikin vuoden parhaimmat unet mulle, pidemmistä hereilläolopätkistä huolimatta. On ollut ihan mahtava huomata, miten pitkät unet vaikuttaa poikaan, ja hän myös syö päivällä paremmin. Nyt kun uniasiat ei enää paina niin paljon, niin vapauden tunne on aika mieletön ja energiaa on kaikkeen muuhun paljon enemmän.

Halusin kirjoittaa tästä siksi, että mua auttoi alkuun muiden kokemukset tosi paljon. Luin paljon positiivista tästä unikoulusta ja sain voimaa aloittaa, yks parhaimmista päätöksistä mitä olen tehnyt. Haluaisin myös rohkaista väsyneitä vanhempia kokeilemaan eri keinoja, koska mä olin jo varma, etten nuku enää koskaan ja olin täysin lannistunut ja voimaton tän uniasian kanssa.

Olin aikeissa kirjoittaa muitakin kuulumisia, mutta tästä tuli jo niin hehtopitkä että en enää jaksa :D Myöhemmin sitten. Kivaa viikonloppua kaikille!