sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hiljaiseloa

Siinä kävi sitten niin, että sitten viime merkinnän tehtiin nieluviljely, joka kertoi mulla virustaudin lisäksi olevan angiina. Samana aamuna heräsin myös siihen, että molemmissa silmissä oli silmätulehdus. Angiinan muutaman kerran viime vuosina sairastaneena alotin antibiootit ihan luottavaisin mielin, silmät lähti heti parempaan päin kun sain silmätipat.

Eipä se olo siitä kuitenkaan siitä sit lähtenyt paranemaan, vaan olin täysin voimaton, kurkkukipu tainnuttu vaan jatkuvalla buranalla ja pää oli aivan tukossa. Viikko sitten lähti ääni. Optimisesti yritin kuitenkin maanantaina töihin, en jotenki halunnut uskoa etten viiden päivän jälkeenkään oo työkunnossa. Aika nopeesti se sitten selvis, että eihän siitä työnteosta mitään tullut. En meinannut tolpillaan pysyä, ääni ei kulkenut ja jokainen sanan pahensi kurkkukipua. Ei muuta ku kotiin hetkeksi nukkumaan ja uusiksi lääkäriin.


                                               

Tällä kertaa olin onneksi fiksumpi ja kuuntelin itseäni. Hyvä näin, koska kahden päivän totaali lisälepo oli ainoa mikä auttoi ja loppuviikon jaksoi jo töissäkin. Nyt mennään toista päivää kokonaan ilman buranaa ja yleinen jaksaminen alkaa olla paljon parempi. Meinas kyllä usko jo ihan loppua, en muista koskaan olleeni näin kipeä, että oli viikon kesti, että parani edes jotenkuten. Uskon kyllä, et toi jatkuva lääkärissä ramppaaminen vähän hidasti paranemista, mulla kun bussilla täältä syrjemmästä kestää se reissu vähintään kaks tuntia ja olihan se kipeenä aika helvetillistä, mutta onneks nyt näyttää siltä, että loppu hyvin kaikki hyvin.

Taisin kirjoitella siitä, että mun kroppa kyllä ilmoittaa, jos ei jaksa, ja niin tässä tais nyt käydä. Töissä on ollut todella stressaava syksy, ja nyt huomaa kun on saanut levätä itsensä kuntoon, että jaksaa paljon paremmin. Nyt on menossa myös kaikista pimein aika vuodesta, mikä on mulle aina väsyttävää jo ihan itsessään, saati sitten että samalla on tosi kipeä. On kyllä nyt tosi kiva kun alkaa voida paremmin!

On ollut tosi ihanan rentouttava viikonloppu nyt tässä. Eipä sitä puolikuntoisena olis mitään sen kummempaa voinut vielä tehdäkään, mutta on kuitenkin kiva ollut terveempänä nautiskella vapaa-ajasta ja yhteisestä ajasta miehen kanssa. Ollaan laitettu ruokaa pitkän kaavan mukaan, kateltu uutta sarjasuosikkia Gothamia (suosittelen!) ja eilen illalla pelattiin lautapelejä, oli kyllä niin hauskaa pitkästä aikaa. Pitäis vaan muistaa se ihmisten välinen kanssakäyminen tässä teknologian aikana, kun se vaan on ihan korvaamatonta. Jos joskus saan lapsia, niin haluisin ehdottomasti pitää huolta, että nekin oppii pitämään kirjoista, teatterista, livemusiikista, ulkona liikkumisesta ja viettää paljon aikaa kaverien kanssa, niinkuin mäkin oon oppinut. 

Eilen hankittiin meille kotiin pieni pöytäpuutarha, että voidaan kasvattaa yrttejä, ehkä chiliä ja tomaattiakin. Aika hieno siitä kyllä tuli. Ekat yrtit on laitettu tänään kasvamaan, toivottavasti lähtee hyvin alkuun. Koko kesän yritin pihalla yrttejä kasvattaa, mutta ei siitä oikeen tullut mitään, kun ei mitään kokemusta moisesta ole. Nyt saatiin asiantuntevalla opastuksella kunnon välineet ja ravinteet hommaan, toivon mukaan pian on käytössä itse kasvatetut yrtit. :)


                                                  

Oon tässä viimeisen viikon aikana yllättänyt itseni fiilistelemästä lähenevää joulukuuta useaan otteeseen. Kasvoin tosi perinteitä kunnioittavassa perheessä, joten diggasin pitkään joulusta ihan hirveesti. Sitten tuli vanhempien ero, ja kaikki meni niin erilaiseksi, vaikeaksi, monimutkaiseksi, ahdistavaksikin. Joulun ilo hävis kokonaan, eikä se itse asiassa mua hirveesti edes oo viime vuosina haitannut. Viime vuonna oli mun ja miehen eka yhteinen joulu, ja luotiin omia kivoja perinteitä. Tänä vuonna on jotenkin niin erilaista ajatella joulua kun on ihana oma koti, meidän pieni perhe ja elämä on täynnä onnea, iloa ja rauhaa. On tuntunu kivalta suunnitella jouluvaloja, leipomisia, lahjaa miehelle ja missä joulua vietetään. Se ei ahdista enää, ja se on tosi tärkeää. Tämän parisuhteen ja turvallisen, onnellisen kodin myötä niin moni ahdistus on mun elämässä kadonnut tai pienentynyt. Kiitos siitä ihanalle miehelleni.


                                                    






Olis kiva laittaa jotain muuta ku valmiita kuvia, mut eipä oo tässä nyt pariin viikkoon tullu kuvailtua yhtään mitään, kun aika on mennyt lääkärin odotushuoneessa ja sohvan/sängyn pohjalla. Ehkäpä tästä nyt uuteen nousuun taas!

Ai niin ja, hyvää isänpäivää kaikille isille!! Etenkin omalleni, joka kaikesta elämässä tapahtuneesta huolimatta on ollut mulle paras mahdollinen isi. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti