sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päivä kanssani


Kyl määki jos muutki! Blogeissa näkyy paljon päivä kanssani -merkintöjä ja samainen on ollut jonkun aikaa mullakin mielessä. Muistin eilen sitten heti aamusta alkaen kuvailla mun puuhiani, joten tässäpä kuvina meikäläisen lauantai! Eikä ihan mikä tahansa lauantai vaan niinkin tuore tapaus kuin eilinen. 


Heräsin kymmenen maissa, mutta nousin sängystä vasta reilu puol tuntia myöhemmin. Ehdottomasti viikonlopun parhaita puolia, se ettei oo kiire mihinkään.




Aamunaama. :D Mahtaa olla eka meikitön kuva itestäni, minkä julkaisen. Siinä myös ne kuuluisat silmälasit, jotka mulla todella harvoin näkee päässä muulloin kun kotona iltaisin ja viikonloppuaamuina.



Yleensä aamun ensimmäinen askare on kissalle ruokaa, koska muuten en saa olla rauhassa. Se on muuten jännä, miten halpismerkit maistuu parhaiten.




Neiti kuuluu tietenkin oleellisesti päivään kuin päivään. :)






Seuraavaksi jälleen yksi viikonloppuaamun lemppareista, kiireetön hetki kahvin ja blogien äärellä, kahvi lempikupista tietenkin.




Vietin aamukahvin jälkeen vielä tovin sängyssä kirjan kanssa. Mulla on yleensä ainakin neljä kirjaa kesken samaan aikaan, tällä hetkellä luen mieluiten tätä hömppää. Yleisimmin mulla valikoituu juurikin kevyt chick lit lukemiseksi.




Ja sitten suihkuun. Halpismerkeistä puheenollen, oon kovin tykästynyt noihin Lidlin hiusten- ja ihonhoitotuotteisiin, on hinta-laatu-suhde kyllä kovin kohdallaan. Hiuksista tulee pehmeät ja meikit lähtee melkeinpä parhaiten noilla Cienin tuotteilla.







 Tässä vaiheessa valitsin vaatteita. Mun vaatekaappi näyttää aina tältä, voin siivota sen mutta menee viikko ja se on samannäköinen taas, joten en jaksa vaivautua siivouspuuhiin kuin pari kertaa vuodessa. Kyllä mä tuolta löydän sen mitä tarviin eikä sinne onneks muiden tarvi tehdä asiaa. :D






Tässä välissä nautin vaatimattoman lounaani, edellisiltana tehtyä kanapastaa. Hävettää vähän, ettei sattunu edes salaattia kaveriks. Oon muutaman kuukauden ollu tosi laiska laittamaan itelleni kunnollista ruokaa. :(





Sitten hiustenlaiton....



...ja meikin aika. Huomaatka aivan ylihieno meikkipussi! En edes muista mistä ja milloin oon tuon saanu mut varmaan yli kymmenen vuotta on vanha. Kaivoin sen jostain kesällä kun tarvitsin yökylää varten meikkipussin ja se sitten jäi käyttöön. Kovin on söpö ja kaikki tarpeellinen mahtuu hyvin.





Lopputulos! Vaatteiksi valikoitui kesän aikana luottovaatteeksi noussut tuubitoppi ja perussiniset farkut. Innostuin jopa kihartamaan tukkaa vähän.



Olinkin sitten valmis ulkoilemaan, lempikengissä tietenkin. Löysin nämä alennusmyynneistä viime marraskuussa ja ovat kyllä muodostuneet nin käteviksi, sopivat minkä kanssa vaan, niin arkena kuin vähän juhlavampaankin tilaisuuteen. Halpiskengät kun ovat niin pohja toisesta meni jo puhki vaan minäpä sen kätevänä tyttönä paikkasin ja lisäsin kenkien käyttöikää. En minä vielä oo näistä valmis luopumaan!
                                                      


Tältä näyttää mun kotitalo...
                                                        

....ja tältä kotikatu.




Ilta kului hyvässä seurassa leffojen ja jäätelön kera. Illan leffat oli Rocky 4 ja Expendables, joka valitettavasti jäi kesken kun uni voitti.






Oli tosi kiva ja rento lauantai, kiitos iltaseuralle ja kiitos teille, jotka kiinnostuitte lukemaan loppuun asti. :D Kivaa viikonalkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti